Kertteen kylän historiaa

Lyhyt kertaus Suomen sisämaan asuttamisesta

Rautakauden alkua ei enää pidetä merkittävän väestönmuutoksen kautena, mutta vuosina 0–200 jKr. Suomen rannikkoseuduille muutti väkeä Keski-Ruotsista, Gotlannista, Veikselin suistosta, Virumaalta ja Kuurinmaalta. Vuosina 200–400 ”sisämaan länsisuomalaiset” eli hämäläiset siirtyivät Kokemäen joen reittiä sisämaahan, etenkin Hämeenlinnaan ja Pälkäneelle. Vuosina 400–600 hämäläiset suuntasivat Satakuntaan, etenkin Euraan ja Kyrösjärven reitin varteen, ja Hämeeseen Vanajavedelle, Hauhoon, Sysmään ja Päijänteen itäpuolelle. Viikinkiajalla (800–1150) suhteet Suomenlahden eteläpuolelle heikentyivät, Ahvenanmaa ruotsalaistui täysin ja Vakka-Suomen yhteydet Birkaan saattoivat olla kiinteämpiä kuin Turun seudulle. Jo 600-luvulta mutta erityisesti viikinkiajalla Länsi-Suomesta tulleet hämäläiset asettuivat Laatokan länsi-ja luoteisrannalle hämäläistyvien saamelaisten alueelle. Tällöin myös varjagit asettuivat Laatokan muinaiskarjalaisten alueelle kaakkoisrannalle paikkaan, jonka islantilaiset saagat tunsivat nimellä Aldeijuborg ja noin vuonna 1000 ensimmäiset slaavit saapuivat Laatokan luoteisrannan muinaiskarjalaiselle alueelle. Laatokan kaakkoisrannan muinaiskarjalaiset siirtyivät Laatokan länsi-ja luoteispuolelle ja enem-mistönä he karjalaistivat tämän hämäläistyneen alueen. Karjalaiset siirtyivät edelleen Kymen ja Vuoksen vesistöjen vedenjakajalla Mikkelin seudulla sijainneelle Suvilahdelle, jonne on vesitie sekä Laatokalta että Päijänteeltä ja kohtasivat taas hämäläiset, mikä johti uuden heimon eli savolaisten muodostumiseen.

Vaikka viikingit liikkuivat myös itämerensuomalaisten heimojen keskuudessa, nämä säilyttivät itsenäisyytensä ja toisinaan voimakeinoin. Itsehallinnon ja itsenäisyyden suhteen ongelmia tulivat sen sijaan tuottamaan vasta kristinuskon omaksuneet svealaiset, viikinki-varjagit ja slaavit, jotka kilpailivat Suomen heimojen käännyttämisestä ja sen varjolla vaikutuspiiriensä laajentamisesta. Kolmesta Suomeen kohdistuneesta läntisestä ristiretkestä ainakin kaksi jälkimmäistä tehtiin paavillisella siunauksella ja toinen tähtäsi erityisesti hämäläisten vastarinnan kukistamiseen. Alueen haltuunottoa varmistettiin kolonisaatio-politiikalla, jonka myötä Suomen eteläiset rannikkoseudut asutettiin luotettavammalla ruotsalaisväestöllä ristiretkikaudella ja 1200-luvulla myös kohti Karjalaa. Novgorodin ekspansio puolestaan tapahtui bysanttilaisen kristinopin ja myös slaaviväestön asteittaisen levittämisen vanavedessä. Novgorodilaiset löivät karjalaiset vuonna 1278 ruhtinas Jaroslav Jaroslavitšin sotaretken myötä ja kolmannen ristiretken myötä Torgils Knutsson rakennutti Viipurin linnan ja vakiinnutti Ruotsin vaikutuspiirin. Pähkinäsaaren rauhansopimus (1323) formalisoi suomalaisten, hämäläisten, karjalaisten ja savolaisten suvereniteetin päättymisen siltä erää.

Pähkinäsaaresta ja Magnus Erikssonin asutuskirjeestä Nuijasotaan

Päijänteen vesialueeseen kuuluvana Rautalammin alue kuului hämäläisten erämaihin ja he tunkeutuivat aina Saimaan vesistöön saakka, mutta karjalaiset ajoivat heidät pois pakanuudenajan lopulla ja eräalueiden raja asettui kutakuinkin Saimaan ja Päijänteen vesistöjen vedenjakajalle. Kanta-Häme sijaitsee Kokemäenjoen vesistön eteläisten reittien partailla, mutta heillä ei ollut asiaa Näsijärven puoleisille satakuntalaisten erämaille. Kanta-Hämeen pitäjät valtasivat todennäköisesti Päijänteen vesistön latvaseutuja erämaikseen jo kun Päijänteen eteläpään asutus ja erätoiminta olivat vasta alkamassa. Rautalammin reitin varret muodostivat Hämeen erämaiden itälaidan. Se oli myös Ruotsin valtakunnan itäistä rajaseutua, koska Pähkinäsaaren rauhassa raja vedettiin Savonlinnan tienoilta Haukivettä pitkin luodetta kohti Pohjanmaalle Pattijokeen. Kolimankoski Viitasaaren reitillä oli eräänä rajapaikkana. Siten Rautalammin pohjoiset latvat joutuivat rajan taakse. Novgorodin Karjalasta käsin ei kuitenkaan saatettu ylläpitää valvontaa, ja siten se joutui hämäläisten haltuun, vieläpä savolaisetkin ulottivat erämaansa Kuopion ja Iisalmen seuduille.

Kun sotavaihe Novgorodin kanssa oli tullut päätökseen, Ruotsi osoitti kiinnostuksensa myös Hämeen takamaiden eli Pohjois-Hämeen asuttamiseen. Kuningas Magnus Eriksson, totesi 29.4.1334 päivätyssä edellä mainittujen Itämaan maakuntien asukkaille osoittamassaan avoimessa kirjeessään muun muassa seuraavaa: Koska olemme tietää saaneet, että useat metsämaat teidän luonanne ovat kulovalkealla hävitetyt ja vaikka viljelykseen kelpaavat, makaavat autioina, sen vuoksi tämän kautta annamme sellaiset maa-alat, elleivät niiden omistajat tahdo tai kykene niitä säännölliseen viljelykseen ottamaan, muille, keille hyvänsä viljeltäväksi ja haltuun otettavaksi sillä ehdolla, että tahtovat niistä kruunulle suoritettavaa veroa tehdä. Kuninkaan puolesta luvan hakijalle antaisi Erengisle Andersson tai hänen sijaisensa ja luvan saaneelle ja tämän perillisille myönnettäisiin viljelys-tai asumisoikeus ikuisiksi ajoiksi. Suomen käskynhaltijana toiminut Andersson vahvisti uudisasukkaiden oikeudet Turussa 22.7.1337 päivätyllä kirjeellään. Tässä vaiheessa kyseessä saattoi olla pysyvä omistusoikeus.

Erämaa ei suinkaan ollut asumaton. Vaikka väkeä oli harvanlaisesti, vielä vähemmän kuin vähäväkisessä maassa muutenkin, hämäläisten, karjalaisten ja joidenkin (etelä-)pohjalaisten eränkävijöiden ohella alueelta hankkivat elantonsa lappalaiset, jotka oletettavasti olivat Wiikin määrittämiä eteläsaamelaisia, vaikka termi lappalainen ei aina välttämättä sisältänyt etnistä määritettä vaan se saattoi viitata myös liikkuvaan elämäntapaan. Aikaisemmin alueelle tulleet Manner-Euroopan kysynnän houkuttelemat turkistenmetsästäjät sulautuivat usein lappalaisiin, ”joiden arvellaan pronssikaudella siirtyneen tänne idästä”, mutta keskiajan loppupuolelle tultaessa lappalaisten oli siirryttävä pohjoisemmaksi etelästä yhä tiheämmin tulevien eränkävijöiden tieltä. Lappalaisten ja ”pyydystelijöiden” välillä oli myös kahakoita ja jälkimmäiset pelkäsivät lappalaisten noitataitoja; heidän uskottiin kostoksi noituvan kalavesiä, jotka menettivät ”siten ikipäiviksi kalanantinsa”.

Pähkinäsaaren rauhassa Savo eli Särkilahden kihlakunta jäi Ruotsin puolelle. Savon asukkaat olivat jääneet asumaan ahtaasti Hämeen ja Karjalan väliin ja he ryhtyivät liikkumaan vesireittejä pitkin pohjoiseen, etenkin 1400-luvulta eteenpäin aina 1600-luvulle saakka. Näin he tulivat kosketuksiin hämäläisten eräomistusten kanssa ja hämäläisten ja savolaisten raja-aluetta tuli olemaan Keiteleen, Koliman ja Kivijärven alue. Rajakahakoilta ei vältytty ja osapuolet tekivät myös sissiretkiä toistensa puolelle. Savolaisilla oli kiistoja myös karjalaisten kanssa, mikä aiheutti kiistoja myös Ruotsin ja Novgorodin välille. Kysymys valtakunnan rajasta jäi kuitenkin Hämeen ja Savon maakuntarajaa koskevien erimielisyyksien varjoon ja hämäläisten ja savolaisten kiistat haluttiin lopettaa.

Vuonna 1415 toimitettiin rajankäynti sekä Hämeen ja Satakunnan että Hämeen ja Savon erämaiden välillä. Päätöksen rajoista teki Turun maaoikeus, puhemiehenään Turun piispa Maunu II Tavast. Kuninkaan tuomiovallan haltijana toimi ilmeisesti Hämeen linnan päällikkö Niilo Olavinpoika, jonka kuningas Erik av Pommern oli lyönyt Suomen ensimmäiseksi ritariksi Moran kivillä 23.7.1396. Keskeisessä roolissa oli myös Olavi Olavinpoika (Olaff Olafson), joka istui Suomen laamannin ja Fleming-suvun Suomen sukuhaaran kantaisän Klas Flemingin paikalla tämän sijaisena. Raja näytti seuraavan vanhaa heimorajaa. Rajasopimuksessa mainittiin vain muutama rajapaikka: Kymijoen Ankapora/Anjalankoski ”lukuunottamatta lohenkalastuspaikkaa, joka erikoisesti kuuluu vanhastaan hämäläisille, Naulasaari, Muurasmäki, keskeltä Suonenjokea suoraan ylitse, seuraavaksi Lastakoski eli Karjalanmaanselkä”. Näin ollen raja jäi edelleen avoimeksi ja kiistat jatkuivat ehkäpä jopa tuimempina.
Sisämaan erämaiden asuttaminen ja rajahistoria keskiajalta suurvaltakaudelle Petri Minkkinen

KERTTEEN KYLÄN HISTORIAA

Kertteen kylä kivikaudella

Muuttoaalto toi nuorakeraamisen kulttuurin eli vasarakirveskansan Lounais-Suomen rannikolle. Se kukoisti noin 3200/2900 eaa. – 2300/1800 eaa. On arveltu, että he olivat etelästä tullut kansa, joka harjoitti myös maanviljelyä. Osa tutkijoista kiistää esimerkiksi arkkuhautojen perusteella, että kyse olisi maahan tulleesta uudesta kansasta. Erikseen on vielä Ahvenanmaan kuoppakeramiikka, jonka elinkeinoja olivat hylkeenpyynti, kalastus ja linnustus. Neoliittisen kauden lopussa 1200 eaa. Lounais-Suomeen levisi Kiukaisten kulttuuri, jonka tulkitaan edustaneen skandinaavista merenkulkijakansaa.

Elämää kivikaudella, Yle Areena.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/02/06/elamaa-kivikaudella

Kertteen kylän alueella on ollut asutusta kivikaudellakin


Entisen Kuoreveden kunnan kattavan rantayleiskaava-alueen muinaisjäännösinvetointi vuonna 2005

Kerte, Mikroliitti Oy, Timo Jussila ja Timo Sepänmaa. Entisen Kuoreveden kunnan
kattavan rantayleiskaava-alueen
muinaisjäännösinventointi
2005, sivu 11

Sijainti: Paikka sijaitsee Kuoreveden kirkosta 5,8 km koilliseen, Kerteselkä-järven keskivaiheilla, länsirannalla olevan järven lasku-uoman – Kertejoen – suussa, sen pohjoisrannalla, Iso-Jussilan talon länsi- ja eteläpuolella pellossa. Huomiot: Loivan peltorinteen laelta ja ylärinteestä löydettiin neljästä eri kohdasta kvartsi tai pari, kaikkiaan 7 selkeää iskosta.

Asuinpaikan ydintä ei saatu pintahavainnoin paikannettua. On ilmeistä että jokisuussa on laaja kivikautinen asuinpaikka, jossa on ainakin neljä asuinpaikkapesäkettä. Niiden välisestä alueesta ei nyt voitu todeta varmaa asuinpaikkaa, mutta on mahdollista, että koko alue on enemmän tai vähemmän yhtenäistä muinaisjäännöstä.

Maaperä alueella on osin lajittunut hiekka, osin hiekkainen moreeni. Havaintomahdollisuudet pellossa olivat välttävät. Muinaisjäännöksen raja on karkea arvio topografian ja neljän löytökohdan perusteella.

Kertteen kylän ja Kuoreveden muinaislöydöt. Mikroliitti Oy, tilaajana Jämsän kaupunki

Kivikautisia esineitä on löytynyt Kertteeltä vuonna 1909

Olisi todella mielenkiintoista tietää minne nämä esineet ovat toimitettu? Tutkittuani asiaa joudun toteamaan, ettei näitä esineitä ole toimitettu minnekään. Kulttuuriympäristön palveluikkunasta en löydän kyseisiä esineitä ja paikkaa nimeltä Niemenpää.

Kansalliskirjasto Digitaaliset aineistot. Kansan Lehti 21.8.1909

Rautakaudella Häme ja hämäläiset

Rautakauden kuluessa Häme ja hämäläiset kasvoivat uuden rauta- ja kalmistokulttuurin väestön vahvistamina mantereisen Suomen vahvimmaksi, tiheimmin asutuksi sekä asuinalueeltaan laajimmaksi heimoalueeksi ja heimoksi. Karjalaiset tulivat hämäläisten naapureina kuvioihin huomattavan myöhään, osin hämäläisistä juurista.
Varsinaissuomalaisen heimon intressit olivat pääosin eteläisiä ja läntisiä merellisiä intressejä. Heitä muutti keskiajan lopulla myös Pohjanmaan rannikoille.

Jouko Vahtola, Hämäläiset – kveenit – bjarmit

Viljanviljelyn historiaa

Viljanviljely kuvastaa hyvin pysyvää asumista. Kerte on kuulunut viljanviljelyalueeseen yli 3000 vuotta sitten. Jari J. Tuomiston artikkelikuvan 2 mukaan.

Jari J. Tuomiston artikkeleja historiasta ja sukututkimuksesta. Mennyt ei ollutkaan mustavalkoinen

800 – 1000-luvut

Hämäläisen heimon eränkäynti ja intressipiiri ulottuivat Hämeestä käsin 800-luvulle tultaessa mitä ilmeisimmin jo koko Itä-Suomen alueelle, itään ja länteen laskevien vesien vedenjakajalle ja Laatokalle asti. Karjalaiset ja savolaiset eivät olleet vielä kilpailemassa erämaista, olivathan hämäläiset itse antamassa osansa näiden heimojen synnyssä. Hämäläisillä oli väkeä ja voimaa katsella heimolleen uusia asuinsijoja lappalaisten harvakseen asuttamasta pohjolasta. Jouko Vahtola, Hämäläiset – kveenit – bjarmit

Asutusta on ollut varmuudella Päijänteen rannoilla Jämsässä jo 900-luvulla. Asutuksen vakiintumisesta kertovat linnavuoret. Lähimmät löytyvät Jämsästä Pukinvuori ja Jämsänkosken Linnasenvuori. Nämä linnat on rakennettut 800 – 1000 luvuilla. On muistettava, että Jämsän hallinnollinen alue on kattanut lännessä aina Keurusselän eteläpäähän asti. Kertteeltä Linnasenvuorelle on alta 20 kilometriä.

Jämsän alueella on ollut useita linnavuoria. Alueen vartiointi on toiminut hyvin pitkin Päijänteen rantoja.

Wikipedia Luettelo Suomen muinaislinnoista

1000 – 1200-luvut

Kerte on ollut hämäläisten ja saamelaiset asuttamana, mutta arvelisin saamalaisten olleen valtaheimona. Jari J. Tuomiston artikkelikuvan 2 mukaan. Suinulan kylän nimi Suinu on saamelaista alkuperää ja Palsinan Lapinniemi samoin. Kuorikka paikan nimenä, jonka kantana on ehkä saamen guorre ‘ääri, laita’

Jari J. Tuomiston artikkeleja historiasta ja sukututkimuksesta. Mennyt ei ollutkaan mustavalkoinen

1200 – 1300-luvulla

Kirkkojen rakentamien ajoittuu keskeisiin kyliin vuosina 1220 – 1250. Jari J. Tuomiston artikkelikuvan 3 mukaan.

Jari J. Tuomiston artikkeleja historiasta ja sukututkimuksesta. Mennyt ei ollutkaan mustavalkoinen

1200-luvun alkupuolella Suomessa oli kolme maakuntaa: Suomi eli Varsinais-Suomi, Häme ja Karjala. Maakuntien edustajat kokoontuivat tarpeen mukaan maakuntakäräjille, pirkanmaalaiset Hämeen linnaan. Ensimmäiset aluejakoja koskevat asiakirjat ovat 1300-luvulta.


Siirtymä erämaakaudesta asutuskauteen merkitsi myös mullistusta omistusoloihin. Alkuun erämaa
oli ollut heimon yhteismaata mutta eränkävijät alkoivat pitää parhaita pyydyspaikkoja ominaan.
Muutos alkoi Hämeen rintamaan laidasta ja jo 1334 takamaita oli yksityisomistajien hallussa.
Vuosisadan lopulla yksityisten talojen omistamia maita ja kalavesiä oli jo erämaan etäisimmilläkin
laidoilla. 1500-luvun puolivälissä vakinainen omistaja löytyi myös Suomenselän rinteillä Savon
rajanvarsitienoilla. Asutustoiminta oli kruunulle tarpeellista koska se varmisti, etenkin rajaseudulla, alueen kuulumisen valtakuntaan. Lisäksi asutustoiminta lisäsi veronmaksajien määrää, mikä tuki
Gustav Vasan vuosina 1539–1540 aloittamaa hallinnon ja verotuksen uudistusta. Vasa oli saksalaisia vaikutteita saaneena päätynyt siihen, että maa ei kuulunut talonpojille vaan kruunulle.

Sisämaan erämaiden asuttaminen ja rajahistoria keskiajalta suurvaltakaudelle
Petri Minkkinen

Suomi liitettiin kiinteästi Ruotsin valtakuntaan ja Suomen itäraja Novgorodia vastaan määriteltiin ensimmäisen kerran Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323. Suomi jaettiin hallinnollisesti ja veronkantoa ajatellen linnalääneihin. Kun hallintotehtävät lisääntyivät, linnaläänit jaettiin edelleen kihlakuntiin. Kokemäenkartanon lääni jaettiin todennäköisesti 1412 kahteen kihlakuntaan, Ala- ja Ylä-Satakuntaan. Myöhempi Pirkanmaa tuli enimmältä osaltaan kuulumaan Ylä-Satakunnan kihlakuntaan ja muu osa Hämeenlinnan läänin Sääksmäen kihlakuntaan.

Luonnolliset rajat määräytyivät oman aikansa liikennereittien mukaan, sillä nämä määräsivät asutuksen etenemistä ja eränkäyntiä. Ensinnä asutettiin alavesien varret, mutta eränkäynnin yhteydessä myös ylävesien erämaat. Vesireitit olivat selkeitä kulkuväyliä ja tästä syystä mm. Näsijärvestä tuli maakunnallisen liikenteen keskusväylä eikä suinkaan maakuntaraja.

Kertteen asukkaiden ravinto

Keskiajan Suomessa, noin 1100-1500-luvuilla, tavallisen rahvaan elanto oli kovan työn takana. Suurin osa ihmisistä asui maaseudulla, ja talvisin koko maa oli eristyksissä muusta Euroopasta monen kuukauden ajan.

Ei ollut mitään täydentäviä ruokalähetyksiä. Suomessa piti pärjätä ihan omillaan. Sisämaan syrjäkylissä ei ollut mahdollisuutta hakea mistään mitään, jos viljasato epäonnistui, kertoo Tukholman yliopiston historian professori Marko Lamberg.

Maalla ei ollut kauppoja, vaan ruoka kasvatettiin itse. Enimmäkseen ruokavalio koostui viljoista, kuten ohrasta ja rukiista, sekä kasviksista.

Tilojen ryytimailta saatiin kaalia ja naurista. Perunaa ei Suomessa ollut kuin vasta 1700-luvulta alkaen.

Liha oli tavalliselle kansalle harvinaista herkkua.

Lihaa syötiin vain juhlapäivinä ja syksyllä, kun teurastettiin ylimääräiset eläimet, joita ei voitu talvella ruokkia. Toisaalta vuodessa oli myös useita päiviä, jolloin lihansyönti oli uskonnollisista syistä kielletty, kuten perjantait, pääsiäinen ja paaston aika. Kala oli hyvin kysyttyä, koska se oli kirkon sallima ruoka.

 Kyllä kasvikunnan tuotteilla pystyy koostamaan monipuolisen ruokavalion, mutta se edellyttää palkokasvien käyttöä muiden viljojen lisäksi.

Niitä keskiajalla syötiinkin. Härkäpavut ja herne olivat hyviä proteiininlähteitä. C-vitamiinia saatiin marjoista ja B-ryhmän vitamiineja sekä kivennäisaineita viljoista.

B12-vitamiinia on kuitenkin ainoastaan levässä ja eläinkunnan tuotteissa, mutta sen tarve on vähäinen.

– Kun sitä joskus saa, se varastoituu ja riittää jopa vuosiksi. Jos keskiajalla saatiin edes keväällä ja kesällä maitoa, lihaa, kalaa tai linnunmunia, niin se oli kyllä riittävästi, Männistö sanoo.

Lisäksi B12-vitamiinia oli maitohapatusmenetelmällä säilötyissä ruuissa. Kalsiumia saatiin kalasta, maidosta ja pavuista. YLE Uutiset.

Puutostaudit olivat uhkana Kerteläisille

Puutostaudit uhkasivat keskiajan rahvasta

Vaikka ruoka oli keskiajalla yksinkertaista, se sisälsi kaikki tarpeelliset ravinteet. Ongelmana oli kuitenkin se, että ruokaa ei ollut riittävästi. Viljoista valmistettu olut ja puuro sisälsivät paljon energiaa, mutta talven mittaan puuroa laimennettiin yhä ohuemmaksi velliksi – varsinkin köyhän perheen pöydässä

Nipin napin ravinto riitti pitämän ihmiset hengissä, mutta todennäköisesti monet tunsivat nälkää jossain määrin joka päivä. Vain juhlapäivinä saattoi syödä mahansa täyteen ja tuntea kylläisen olon, Lamberg sanoo.

Jos onni ei suosinut metsällä ja sato oli jäänyt pieneksi, puutostaudit olivat uhkana.

Keskiaikaisia hautoja analysoimalla on todettu, että useimmilla ruokavalio oli yksipuolista ja niukkaa. Se altisti väestön kulkutaudeille ja ylipäätään kaikki sairaudet sekä vammat olivat paljon vaarallisempia kuin nykyään, koska keho oli jossain määrin aliravittu. Ei ollut riittävästi vastustuskykyä, jos tuli vaikka haava tai influenssa. Naisille myös synnyttäminen oli vaarallista. YLE Uutiset.

Minne Kertteen asukkaat haudattiin

Rautakauden kalmistoista kristillisiin hautauksiin.

Arkelogien mukaan hautaaminen Kertteelläkin olisi tapahtunut kumpareisiin saariin, jotka edustivat kylien keskuspaikkaa. Tällainen saari olisi mahdollisesti ollut Wiitaniemi, Mäkelänniemi, joka nyt tunnetaan Leiriniemenä. Tämä niemi on ollut keskiajalla saari.

Suomessa siirryttiin kristillisen tradition mukaiseen hautaamiseen vähitellen 1000-luvulta alkaen. Vallitsevaksi uusi hautaustapa tuli 1200-luvun kuluessa keskiajan katolisen kirkon seurakuntaorganisaation vakiintumisen myötä. Kirkko ulotti oman kanonisen lakinsa määrittelemät käytännöt myös ihmisen elinkaaren loppuun. Hautaamisessa oleellisia ulkonaisia seikkoja tulivat olemaan erityisesti niin sanottu ruumishautaus aiemmin yleisen polttohautauksen sijaan, ruumiin kääriminen pelkkään käärinliinaan tai vaatimattomaan asuun, arkuttomuus tai yksinkertaiset arkut, haudan itä-länsisuuntaisuus ja mukaan annettujen esineiden rajoittuminen lähinnä koruihin.

Reformaatio ei vielä 1500-luvulla jyrkästi muuttanut hautaustapoja, mutta 1600-luvulta lähtien vaatimattomuus alkoi enenevässä määrin korvautua säätyä tai varallisuutta osoittavilla ylellisilläkin arkuilla ja hautavaatteilla.9 Kristillistyminen toi muutoksen myös hautapaikkojen sijaintiin. Esihistoriallisista talo- ja kyläkalmistoista luovuttiin vähitellen, ja kuolleet pyrittiin ohjeen mukaan hautaamaan kirkon aidan sisäpuolelle, kirkkomaalle eli kirkkotarhaan. Kirkkomailla oli jo katolisena aikana yhteiskunnallista hierarkiaa heijastelevia eriarvoisia hautapaikkoja: arvokkaasta kirkon itäisen kuoriosan tuntumasta aina pohjoispuolen ylenkatsottaviin hautasijoihin. Kirkkomaiden haudat saattoivat muodostaa rivejä tai ryhmiä, mutta usein ne ajan oloon, mahdollisten hautamerkkien hävittyä, limittyivät monikerroksisiksi ja koko kirkkomaan täyttäviksi. Arvostetuimman hautasijan, niin sanotun kirkkohaudan kirkon lattian alla tai erillisessä hautakappelissa saivat kristillisyytemme varhaisvaiheissa kirkolliseen säätyyn kuuluvat, mutta jo keskiajan kuluessa tuosta etuoikeudesta pääsivät nauttimaan myös maallikot, joilla oli varaa siitä maksaa.

1700-luvulle tultaessa kirkkoihin hautaaminen oli monin paikoin päässyt niin vallitsevaksi käytännöksi, että sitä ryhdyttiin vastustamaan hygieniasyistä, kirkon rakenteisiin aiheutuneiden ongelmien vuoksi tai uskonnollis-ideologisiin katsomuksiin vedoten. Kirkkohautaustapaa rajoitettiin ja kiellettiin ehdollisesti jo 1700-luvun lopulla ja asetusteitse ehdottomammin autonomian ajalla vuonna 1822, vaikka senkin jälkeen myönnettiin poikkeuslupia.11 Iissä kirkkoon hautaaminen loppui jo vuonna 1782. Pohjois-Pohjanmaalle edellisvuonna suuntautuneen piispantarkastuksen kertomuksen perusteella Iin kappeliseurakunnissa tavasta oli piispan vierailun aikana jo luovuttu, mutta emäseurakuntalaisia piispa joutui huomauttamaan epäkohdasta. Tavanomaisena käytäntönä erityisesti Pohjanmaalla oli, että täyttyvistä kirkkotarhoista ja kirkon lattian alapuolisista multaja kammiohaudoista siirrettiin hajonneita luita erilliseen rakennukseen, luuhuoneeseen.

Menneiden vuosisatojen ihmisten käsitykset vainajan leposijan rauhasta ja pysyvyydestä saattoivatkin siis olla varsin toisenlaisia kuin keskimäärin nykysuomalaisten. Varsinkin pitkien välimatkojen Sisä- ja Pohjois-Suomessa yleisiä olivat kesäisten kuljetusongelmien vuoksi sallitut tilapäiset hautapaikat muun muassa saarissa. Myös Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan jokivarsien keski- ja latvaosilta tunnetaan olosuhteiden pakosta syntynyt hautasaarijärjestelmä, johon muun muassa Yli-Iin Tannilan Kalmosaarikin liittyy. Hautausten tilapäisyyttä ei kontrolloitu tiukasti, ja niinpä joissakin väliaikaishaudoissa vainajat maatuvat edelleenkin huolimatta vielä vuoden 1869 kirkkolakiin kirjatusta määräyksestä siirtää vainajat puolen vuoden sisällä varsinaiselle hautausmaalle.

Vasta 1700-luvun jälkipuoliskolla Suomessa ryhdyttiin perustamaan kirkosta erillään olevia hautausmaita, Ouluun ensimmäisten joukossa vuonna 1780. Väljempänä tilana uudet hautausmaat takasivat aiempaa paremmin haudan pysyvyyden ennen kuin useat niistäkin ovat nykyisin käyneet ahtaiksi ja yksittäisen vainajan hautarauha on voinut supistua neljännesvuosisataan. IIN VANHAN HAMINAN KIRKKO JA HAUTAUSMAA Arkeologisia tutkimuksia. Toimittajat Titta Kallio-Seppä, Janne Ikäheimo ja Kirsti Paavola

1400-LUVUN TAPAHTUMIA

Ylä-Satakunnan tuomari Pentti Lyytikänpojan päätös erämaakappaleista verotusta varten

Vakinaisen asutuksen leviäminen erämaihin merkitsi eräkauden loppua. Vakinaisia asukkaita asettui Jämsään 900-luvun lopulla ja 1400-luvulla siitä tuli jo oma pitäjä, jollaisena se mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1442.

Järviseudulla oli uudisasutusta jo ainakin 1400-luvulla. Sitä aikaisemmin lappalaisia asui alueella. Pirkkalaisilla oli Maunu Ladonlukon lupa ajoilta 1275-1290 oikeus harjoittaa lappalaisten verotusta. Pirkkalalaisten muistoina on jäänyt nimistöä alueelle, esim. Pirkkalan lahti ja Kurejoki (matti Kurjen mukaan). Lappalaisia/saamelaisia on asunut Pirkkalasta pohjoiseen vielä 1400-luvulla.

Steffen Kartanyn on saanut oikeuden Kertteen erämaihin 1440-luvulla. Tästä voidaan aloittaa Kertteen hallinnollinen aikakausi. Kartanyn oli ilmeisesti vouti, joka hallitsi Kertteen erämaita, mutta myös Juupajoen ja Kuoreveden rajamailla olevaa erämaa-aluetta Hölliä. Kertteen kylässä on ollut jo tällöin viljan viljelyä, koska vuonna 1540 on ollut seuraavia kotieläimiä hevosia 1, lehmiä 5, nuortakarjaa 4 ja lampaita 7. Miksi Steffen Kartanyn on nimetty Kertteen erämaihin voudiksi, jos sieltä ei olisi voinut kerätä veroja. Tilojen veronmaksukykyä määriteltiin äyreissä. Steffen Kartanyn on varmaan myös ostanut turkiksia Kertteen asukkailta, tai oikeammin niillä on maksettu veroja, kuten Seppo Suvanto on tutkimuksissaan osoittanut.

Kertteen nimen alkuperää on aiemmin pohdiskeltu, mutta esitän tässä yhden lisää eli Kartanyn. Jopa ne sukunimet mitä löytyy 1500-luvun asutuksen yleisluetteloista, saattavat hyvinkin johtua tästä Kartanystä. Perusteluna on se tosiasia, että Suomen Historiallisen Seuran tutkimuksissa on vuoden 1440 historiasta löytynyt Kertteeseen viittaava paikan nimi Kuorevedellä. On siis paljon mahdollista, että erämaiden hallinnointi annettiin tietyn nimiselle henkilölle, josta johdettiin kyseiselle paikalle myös oma nimi. Uskoisin Kartanyn olleen vouti ja turkisten ostaja. (Tomass Totinen maakirja 1552 Tuomas oli ilmeisesti Heponiemen talon III Juho Tuottisen poika). Näin ollen kylän nimi olisi johdettu Heponiemestä tai Tuottisen nimestä, jos kylän nimi olisi ollut tänne tulleiden asukkaiden perimää.

Kertteen kylä hallinnollisena alueena

Suur-Oriveden alue käsitti Längelmäen, Kuoreveden, Eräjärven, Juupajoen ja Oriveden pitäjät. Kaikki nämä edellä mainitut pitäjät kuuluivat Pirkkalaan. Pirkkalasta pohjoiseen oli 1400-luvulla lappalaisia, ja vielä 1700-luvulla EteläPohjanmaan korpimailla. LAPPALAISET SUOMALAISISSA KANSANTARINOISSA, Pro gradu -tutkielma, Saamelainen kulttuuri, Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto, Kevät 2016, Marjaana Kukkonen

Ennen uskonpuhdistusta Kertteen kylä ja koko Kuorevesi on ollut katolisessa uskossa. Olemme kuuluneet Oriveden seurakuntaan, joka on ollut seurakuntana jo ennen uskonpuhdistusta, mutta on kuulunut kappelina Kangasalan pitäjään. Kuningas Kustaa Vaasan aikana 1523 – 1560 Orivesi erotettiin Kangasalasta, ja silloin Orivesi sai kappeleikseen Kuoreveden ja Längelmäen. Vuonna 1640 erotettiin Kuorevesi ja Längelmäki Orivedestä ja Kuorevedestä tuli Längelmäen kappeliseurakunta.

Ylä-Satakunnassa syntyi 1200-luvulla kolme seurakuntaa: Sastamala, joka sittemmin jakautui Ylä- ja Ala-Sastamalaan eli Karkkuun ja Tyrvääseen, Kyrö eli myöhempi Hämeenkyrö sekä Pirkkala, josta ilmeisesti jo samalla vuosisadalla erotettiin Vesilahti. Vesilahdesta erotettu Lempäälä mainitaan ensimmäisen kerran 1439. Kangasalan hallintopitäjä muodostettiin 1300-luvun jälkipuoliskolla ja samaan aikaan erotettiin Pirkkalasta Kangasalan seurakunta, joka on mainittu jo 1366. Seuraavina itsenäistyivät jo aiemmin kappeliseurakuntina tunnetut Orivesi ja Messukylä sekä laaja erämaapitäjä Ruovesi.

Ylä-Satakunnassa syntyi 1200-luvulla kolme seurakuntaa: Sastamala, joka sittemmin jakautui Ylä- ja Ala-Sastamalaan eli Karkkuun ja Tyrvääseen, Kyrö eli myöhempi Hämeenkyrö sekä Pirkkala, josta ilmeisesti jo samalla vuosisadalla erotettiin Vesilahti. Vesilahdesta erotettu Lempäälä mainitaan ensimmäisen kerran 1439. Kangasalan hallintopitäjä muodostettiin 1300-luvun jälkipuoliskolla ja samaan aikaan erotettiin Pirkkalasta Kangasalan seurakunta, joka on mainittu jo 1366. Seuraavina itsenäistyivät jo aiemmin kappeliseurakuntina tunnetut Orivesi ja Messukylä sekä laaja erämaapitäjä Ruovesi. Pirkanmaan liitto.

Käytännössä tärkeimpiä hallintoyksiköitä ainakin jo 1400-luvun lopulla olivat hallinto- ja kirkkopitäjät. Kun ne olivat alueeltaan lähes samat ja kun kirkko muutenkin hallitsi koko yhteiskuntaa, pitäjän johtohahmoksi nousi tavallisimmin kirkkoherra. Pirkanmaan liitto.

Helsingin Sanomat 3.4.1925

Maakunnat ja pitäjät kartalla keskiajan lopulla

Hämeen Historia 1, Hämeen Heimoliitto sivu 399.

Kuvasta 79. voimme todeta Erä-Sääksmäki Keuruun ja Jämsänpitäjän olleen asuttua aluetta. Jämsäläisten vaikutusalue on ollut hyvin korkealla aina Rillakivelle asti.

Jämsän hallinnollinen alue on ollut todella iso, kun verrataan sitä tämän päivän Jämsään.

Päijänteen seudun hämäläinen asutus vakiintui keskiajan lopulla Hämeen linnanläänin itäosassa, Hollolan kihla- ja rovastikunnassa, nykyisen Keski-Suomen eteläosassa. Jämsän kappelin – Jämsänkosken, Koskenpään, Petäjäveden, Korpilahden ja Muuramen kylien – hämäläinen asutus vahvistui pysyväksi 1400-luvun jälkipuolella. Hartolan kappelin ja Joutsan, Leivonmäen ja Luhangan kylän asukkaat kuuluivat Sysmän pitäjän hämäläisiin 1400-luvulla. Keskisuomalainen Kuhmoisten kylä oli osa hämäläistä Padasjoen kappelia 1500-luvun alkupuolella. Saarioisten hallintopitäjän Jyväsjoen kylän eli Jyväskylän asutus sai alkunsa 1400-luvun lopulla; Jyväskylässä oli 7 taloa 1530-luvulla.  
www.finnica.fi/suomi/keski-suomi/artikkelit. Tutkija Heikki Junnila

Hämeen historia I. Hämeen heimoliitto. Kuva 63.

Hämeen alue keskiajalla. Kertteen kylän lähin asutusmaininta on Ruuhivuori vuodelta 1449. Linnaläänin raja on kulkenut aina Ol. Pyhäjärvelle asti.

Oriveden pitäjän 400 – vuotisjuhlien juhlajulkaisussa kerrotaan Kertteen akasta. Tämä Kertteen akka on ollut sitkeä luonteeltaan, koska on kävellen käynyt Orivedellä kirkossa. Aina tuo kävelymatka ei tuottanut tulosta, vaan akka myöhästyi kirkonmenoista. Akka on kertomuksen mukaan todennut kirkosta palanneille “Ei kirkko jänikseksi ole, pääsee hän toisenakin pyhänä” Kertteen akan kävelymatka Oriveden kirkolle oli ollut noin 70 kilometriä. Akka seuraavana pyhänä kirkoteltuaan käveli saman matkan takaisin Kertteelle. Olemme siten varsin sitkeitä kyläläisiä, jos Oriveden kertomusta on uskominen. Orivesiläinen taidemaalari on nimennyt yhden taulunsa Kertteen akaksi.

Mielenkiintoinen tarina, kuka mahtoi tämä akka olleen?

Kertteen akalla on ollut melkoinen matka kirkkoon Orivedelle, joten ei ole ihme, että hän joskus myöhästyi kirkonmenoista.

Kertteen akka on kiinnostanut myös postikortin muodossa

Myöhasty, kun Kertteen akka kirkosta. Taiteilija Mikko Uotilan öljyvärityö.

Käsityö Elka & Taide-Kraplakka. Mikko Uotila, öljyväri
Käsityö Elka & Taide-Kraplakka. Mikko Uotila, öljyväri

1500-LUVUN TAPAHTUMIA

Kertteen kylän nimi on kirjoitettu maakirjoihin seuraavasti. Keritte vuosina 1557-59, 1566-70, ja 1564-71. Keritteh vuosina 1560-61,1559 ja 1561. Kerittelä vuosina 1562 ja 1564, Kerttelä vuonna1565, Kertee vuonna 1557, Kerteh vuonna 1558, Keriteh vuonna 1562, Keritthe vuonna 1563, Kerittei vuonna1571. Kirjoitusasuja on ollut siis useita.

Maatarkastuskirja vuonna 1589

Hämeessä suurin osa verokalasta saatiin järviseudulta ja pohjoisosan pitäjistä Rautalammilta ja Jämsästä sekä Päijänteen seudun Padasjoelta ja Sysmästä. Näiden pitäjien talonpojat toimittivat kruunulle lähinnä viljaveroa vastaavan määrän kuivattua haukea sekä kuivattuja ahvenia ja särkiä. Vanhana eräajan jäänteenä kannettiin verona kolme naulaa ahvenia tai särkiä kultakin jouselta. Rautalammilla, joka käsitti pääosan nykyisestä Keski-Suomen alueesta, talonpojan maksaman kalaveron osuus koko hänen verorasituksestaan oli peräti 64 prosenttia. Jämsässä kalan osuus vuotuisesta verosta oli sielläkin yli 40 prosenttia. Kalan lisäksi rautalammilaiset maksoivat veronaan vain rahaa, eivätkä lainkaan viljaa, voita, lihaa tai päivätöitä kuten muissa Hämeen pitäjissä. Vuotuinen verotus liittyi vielä 1600-luvun alussa Pohjois-Hämeessä ensisijaisesti kalastukseen, ei viljan viljelyyn tai karjanhoitoon. Suvianna Seppälä Viljana, nahkoina, kapakalana. Talonpoikien maksamat kruununverot Suomessa vuosina 1539–1609

Vuoden 1589 tarkastusmaakirjassa sanotaan, että Kertteen asutus on syntynyt Kangasalan Heponiemen kylän erämaalle. Tomass Totinen maakirja 1552 (Tuomas oli ilmeisesti Heponiemen talon III Juho Tuottisen poika). Kertekylän omisti yhdessä (kylä oli yhtä kuin veljekset Tuomas ja Simo). Karjaa on ollut seuraavasti vuonna 1540 hevosia 1, lehmiä 5, nuortakarjaa 4 ja lampaita 7. Veroja on maksettu vuonna 1540 2 äyriä, vuonna 1541 2,5 äyriä ja vuonna 1542 2 äyriä, mutta silloin on talo jaettu.  Näin ollen voidaan todeta, että asutusta on ollut Kertteen kylässä jo ainakin sata vuotta aiemmin, eli luultavasti 1400-luvun alussa. Täytyy muistaa, että Jämsässä on ollut pysyvää asutusta jo 900-luvulta alkaen. Kerte on kuulunut Jämsän hallinnolliseen alueeseen, koska hallinnollinen alue ulottui lännessä aina Keurusselän eteläpäähän asti. SATAKUNNAN HENKILÖTIEDOSTO 1303–1571/ Seppo Suvanto

Kangasalan Heponiemi. Jyväskylän yliopisto, JYX Historialliset kartat

Verotuksen aloitus

Keskiajalla, 1500-luvulla, Suomessa käytetty rahayksikkö, markka, ei muodostunutkaan meille tutuista penneistä, vaan äyreistä, äyrityisistä ja penningeistä.
Yksi (Ruotsin) markka oli kuusi äyriä, 24 äyrityistä (aurto, aurtua) tai 192 penninkiä. Virallisen markan rinnalla käytettiin Suomessa laskujärjestelmää, jossa yksi markka oli 6 äyriä, 18 äyrityistä tai 144 penninkiä. Suomen markka oli siis 25% Ruotsin markkaa halvempi.

Kruunun verotuksen myötä tehtiin erämaa-alueiden kartoitukset 1500-luvun puolivälissä. Nämä ovat ensimmäiset säilyneet kirjalliset tiedot alueen vanhimmista asutuista taloista. Maakirjat eivät kerro milloin ensimmäiset asukkaat ovat saapuneet Kertteelle. Verotettavia tiloja on ollut Kertteellä vuodesta 1540 alkaen, siis silloin kun ne ovat maakirjaan rekisteröity. Veroja on maksettu vuonna 1540 2 äyriä. Tullakseen veronmaksukykyiseksi tilaksi on aikaa kulunut lähes sata vuotta, tai veroja on jo aiemmin maksettu, mutta niitä ei ole rekisteröity. Steffen Kartanyn on saanut oikeuden Kertteen erämaihin 1440-luvulla, jolloin viimeistään on voutina toiminut Kartanyn kerännyt veroja.

1540 laadittiin Suomen ensimmäinen veroluettelo, maakirja, jossa on mainittu kaikki silloiset talonpojat pitäjittäin ja kylittäin. Maakirja ei anna tietoa henkilöluvusta, sillä verottajaa kiinnostivat ainoastaan verotettava maaomaisuus.

Verotuksen muodostuminen viljellyn pinta-alan mukaan

Verot olivät äyreissä, mutta mitä tämä äyri tarkoitti Kertteen kylän talojen verotuksessa. Verotus muodostui viljellystä pinta-alasta. Edellisissä kappaleissa kerrotaan Tuomaksen ja Simon maksaneen 1540-luvulla 2 äyriä veroa. Miten tuo 2 äyriä muostui veroksi? Veromarkka oli viljellyn maan määrään perustunut veronlaskentayksikkö, joka otettiin käyttöön 1540-luvulla täysveromanttaaleihin siirryttäessä. Yksi veromarkka vastasi noin 6,25 tynnyrinalaa peltomaata kuitenkin vaihdellen hieman paikallisesti maan laadusta riippuen. Ja tuo tynnyrinala oli taas 4936,5 neliömetriä. Ja sana tynnyrinala tuli siitä, että juuri tuo 4936,5 m2 saatiin viljellyksi yhdellä tynnyrillisellä siemenviljaa.

Tuomaksen ja Simon viljelyala lasketaan karkeasti seuraavalla tavalla. Yksi veromarkka tarkoitti viljelysalana 6,25 tynnyrinalaa ja tynnyrinala oli 0,49 ha. Yksi veromarkka oli taasen 6 äyriä. Tuomaksen ja Simon verot olivat 2 äyriä. Laskutoimitus ilman äyrityksiä ja penninkejä, jolla saadaan viljelysala on seuraava. 2 äyriä/6 äyriä x 6,25 x 0,49 ha = 1 ha. Tuomas ja Simo viljelivät noin 1 hehtaarin verran maata Kertteen kylässä vuonna 1540.

Milten veroja maksettiin

Kerteläiset eivät maksaneet verojaan viljana, niin kuin voisi kuvitella tehdyksi. 1400 – 1500 luvuilla maksuvälineenä käytettin riistaa ja kalaa. Suoraan ei näitä tuotteita haluttu kruunulle antaa verojen maksuksi, vaan niistä sai huomattavasti paremman tulon myymällä ne turkistenostajille. Luonnonmaantieteelliset seikat selittänevät myös Pohjois-Hämeen, Jämsän ja Rautalammin pitäjien pientä viljaveroa. Vuoden 1586 maantarkastuksen mukaan Jämsän pitäjässä oli taloa kohti keskimäärin vain neljä tynnyrinalaa peltoa (noin 2 hehtaaria). Vaikka tämän lisäksi tiloilla oli verotuksen ulkopuolella olleita ulkomaita ja voudilta salassa pidettyjä kaskihalmeita, on selvää, ettei verotus voinut perustua ensisijaisesti viljatuotteisiin. Verotus perustui eräelinkeinoihin, joista merkityksellisin oli kalastus. Rautalammilla viljaa ei kannettu verona kapan kappaa, ja Jämsässäkin viljavero oli kolme kertaa pienempi kuin eteläisissä naapuripitäjissä Sysmässä ja Padasjoella. Sisä-Suomen asukkaat olivat pohjoissuomalaisten tavoin erätalonpoikia, jotka kaskeamisen lisäksi harjoittivat maanviljelystä pienillä, muutaman aarin kuokkapelloilla, mutta saivat pääasialliset elämän edellytykset kalastuksesta ja metsästyksestä. Vilja (spannemål) tarkoitti verotileissä sananmukaisesti riihessä kuivattuja, mutta jauhamattomia jyviä. Suvianna Seppälä Viljana, nahkoina, kapakalana. Talonpoikien maksamat kruununverot Suomessa vuosina 1539–1609

Kruunulle verona kannetut linnut ja jänikset toivat vaihtelua linnojen ja kartanoiden ruokailuun. Verotuloina saadut riistalinnut merkittiin yleensä tileissä yhden ja saman kategorian (fåglar) alle. Erikseen mainittiin monesti vain isoimmat ja arvokkaimmat linnut: metso, teeri sekä hanhi, joista metso ja teeri kuuluivat Hämeen vanhaan kypsiveroon.281 Vuonna 1542 tosin vain Padasjoen ja Jämsän pitäjien talonpoikien on mainittu toimittaneen veronsa metsoina ja teerinä. Muissa Hämeen pitäjissä kypsivero korvattiin rahana. Linnut korvaava rahavero oli sangen pieni, sillä sen suuruus tilaa kohti oli vain ½ äyriä rahaa yhden teeren ja metson sijaan. 1570–1580-luvuilla palattiin ainakin tilinpidollisesti vanhaan käytäntöön, ja pitäjien vero-ohjeisiin kirjattiin maksettavaksi jälleen teeret ja metsot. Käytännössä lähes kaikki korvasivat linnut kuitenkin rahana tai muina parseleina. Sääksmäen kihlakunnassa 4½ metsoa tai 9 teertä vastasivat yhtä leiviskää kuivattua naudantai lampaanlihaa. Ylisessä kihlakunnassa leiviskä kuivattua lihaa puolestaan korvasi kuusi lintua tai yksi jänis kaksi lintua. Suvianna Seppälä Viljana, nahkoina, kapakalana. Talonpoikien maksamat kruununverot Suomessa vuosina 1539–1609

Miten asutus muodostui Kertteelle

Kylän asutus muodostui samoille paikoille kuin kivikauden aikana tapahtui. Kertejärven rintamaat ja Kertejoen yläjuoksu olivat ensimmäisiä asuttuja paikkoja. Veden korkeus oli silloin huomattavasti ylempänä kuin nyt, ehkä jopa 4- 5 metriä.

Vuoden 1566 tietojen mukaan asutus oli edelleen keskittynyt varsin tiiviisti vesistöjen sekä erityisesti Kokemäenjoen ja Pyhäjärven tuntumaan. Näissä keskittymissä olivat myös suurimmat ja vauraimmat kylät: Tyrvään Kalliala, Karkun Karkunkylä ja Sarkola, Pirkkalan Pirkkalankylä, Lempäälän Kuokkala ja Vesilahden Narva.

Vesireiteistä hieman sivummalla olivat ikivanhoihin asuinpaikkoihin syntyneet Pälkäneen Laitikkala sekä nykyisin Tampereen alueella sijainneet Messukylä ja Takahuhti. Näsijärven rannat olivat varsin harvaan asuttuja, sillä Näsijärvi oli pohjoiseen johtavaa eränkäyntiväylää ja sellaisena yhteistä aluetta.

Samoin Längelmäveden reitti oli yläosaltaan harvaan asuttua. Vuoden 1945 Tampereen alue oli jo 1500-luvulla tiheimmin asuttua. 1500-luvun puolivälissä Pirkanmaan väkiluvuksi voidaan arvioida 25.000-29.000 henkeä. Pirkanmaan liitto

Asutuksen yleisluettelo vuosilta 1540 – 1559

Kansallisarkisto digitaaliarkiston asutuksen yleisluettelot
Kansallisarkisto digitaaliarkiston asutuksen yleisluettelot
Asutus Kertteellä on ollut rintamailla

Yleisluettelosta voimme lukea Kertteen talojen nimet Jussila ja Yrjölä.

Kertekylässä asui vuosina 1550 – 1560 noin 10 asukasta. Vuonna 1700 asukkaita oli noin 17 ja vuonna 1770 noin 70 asukasta. Vuonna 1860 asukkaita oli noin 140 henkilöä. Noin sadassa vuodessa eli vuosina 1770 – 1860 asukasmäärä kaksinkertaistui.

Pohjois-Hämeen erämailla alkoi 1540 luvulla uusi kehityskausi. Ensimmäinen kehityksen kulkuun puuttunut ulkopuolinen voimatekijä oli savolainen uudisasutus, joka alkoi tunkeutua idästä käsin hämäläisten erämaille ylittäen edellisellä vuosisadalla vahvistetun Hämeen ja Savon rajan. ( Hämeen Historia 2.1 Hämeen Heimoliitto sivu 9).

Savolaiset eivät käyttäneet kaskettua viljelysaluetta uudestaan, vaan kaskesivat usein uutta viljelysaluetta. Tästä syystä savolaiset muuttivat uusille asutusalueille kuten Hämeen puolelle. Hämäläiset käyttivät kaskeamansa alueen uudelleen viljelykseen. Savolaiset äidit imettivät lapsiaan pidempään kuin hämäläiset äidit, eli lapsikuolleisuus oli vähäisempää savolaisten keskuudessa.

Savolaisten uudisasutus hämäläisten erämailla näyttää kuitenkin saavuttaneen jo 1540-luvulla huomattavasti laajemmat mittasuhteet kuin mitä edellä mainituista tiedoista käy ilmi, sillä jo vuosikymmenen vaihteessa hämäläiset eränkävijät katsoivat savolaisten uudisasutuksen olevan vakavana vaarana heidän vanhalle eränautinnalleen.

Hämeen historia 2.1. sivu 54. Toimituskunta Eino Jutikkala, Esko aaltonen, Lauri Kuusanmäki ja Felix Seppälä. Toimitussihteeri Y. S. Koskimies

Yläsatakunnan uudisasutus vuosina 1556 -1580. Kirjassa ei ole mainintaa Kertteen asukkaista. Onko Kerte ollut liiaksi Jämsän suunnassa? Jämsä on hallinnut länteen päin aina Keuruselän eteläosaan asti, eli olemme kuuluneet Jämsän hallintoalueeseen. Kartasta voidaan todeta, että Tarjanneveden ja Näsijärven latvavesillä on ollut satakuntalais-hämäläistä asutusta, mutta myös hyvin runsaasti savolaisten asuttamia paikkoja.

Rautalammin hallinnollisen pitäjän kartasta noin vuonna 1570 , voimme todeta Keurusselän alueen olleen Sääksmäen pitäjän erämaakappaleita. Vaikka alueet ovat merkitty erämaakappaleiksi, niin siitä huolimatta siellä oli jo asuttu 1300-luvulta alkaen. Steffen Kartanyn on saanut oikeuden Kertteen erämaihin 1440-luvulla. Steffen on ollut vouti, eli verojen kantaja tuolla alueella. Verotuspohjan laajentamiseksi tarvittiin erämaihin pysyviä asukkaita. Kerte mainitaan Kangasalan Heponiemen kylän erämaa-alueena. Tomass Totinen maakirja 1552 (Tuomas oli ilmeisesti Heponiemen talon III Juho Tuottisen poika). Kertekylän omisti yhdessä (kylä oli yhtä kuin veljekset Tuomas ja Simo). Heillä oli verotettavat tilat jo tuolloin.

Sisämaan erämaiden asuttaminen ja rajahistoria keskiajalta suurvaltakaudelle
Petri Minkkinen

Millaisena Suomi näkyi Euroopan kartalla vuonna 1570

Kansalliskirjasto

Nuijasota vuosina 1596 – 1597

Nuijasodasta elokuva. Nuijasota oli viimeinen talonpoikaiskapina Suomessa. Suomalaiset talonpojat kävivät nuijasodan Klaus Flemingin komentamaa aatelisarmeijaa vastaan. Historian mukaan liiallinen verotus sai talonpojat lietsottua kapinaan.

Nuijasotaan on suurella todennäköisyydellä osallistunut myös Kerteläsisiä.

Nuijasotaan lähdettiin kapinoimalla linnaleirimaksuja vastaan.  Kun sanottiin, että sotilaat asetettiin linnaleiriin, merkitsi se, että heidät majoitettiin maaseudun kyliin ja että heidän huoltoaan varten kerättiin talonpojilta luontoistuotteita – lähinnä ruokatavaroita, viljaa ja heinää.

Joulukuun alussa 1596 lähti Lapualainen Martti Vilpunpoika 50 miehen voimin levittämään kapinahenkeä Pohjois-Hämeeseen. Yllyttäjät tulivat Rautalammin nimismiehen Matti Leinosen luo, joka otti nostattaakseen tämän pitäjän miehet. Osa miehistä seurasi nyt Matti Vilpunpoikaa ja Pohjalaisia, jotka kiiruhtivat Koillis-Satakunnan kautta, nostattaen mukaansa myös Kuoreveden miehiä. Joulukuun 22 päivä oli tämä joukkoa Kangasalan Vääksyn kartanossa. Kartanolta joukko hajaantui levittämään kapinahenkeä ympäri maakuntaa. Pohjois-Hämeen erämaat, asutus ja olot vuoteen 1620 / kirjoittanut K. J. Jalkanen.

Nuijasotaan osallistuneet talopojat usein menehtyivät sodassa, jolloin heidän talonsa jäivät tyhjilleen. Uusien tutkimusten mukaan nuijasotaan lähtivät usein myös talollisten alustalaiset, jolloin talollinen ei menehtynyt sodassa ja talot jäivät elämään. Näin on ilmeisesti käynyt myös Kuorevedellä.

1600-LUVUN TAPAHTUMIA

Suomen alueen tuomikunnat 1600-luvulla

Kruunu, aatelit ja talonpojat

Kartta vuodelta 1634

Tämä kartta on tehty verostusta varten, joten maa-alueet on varsin tarkkaan kuvattuja.

Kartta on Kansallisarkiston digitaaliarkistosta. Heikki Rantatupa, Jyväskylän yliopisto

Orivesi ja Kuorevesi kuuluivat Kangasalaan

Vuonna 1640 Längelmäki ja Kuorevesi erovat Orivedestä ja Kuorevedestä tulee Längelmäen kappaliseurakunta. Perimätieto kertoo, että Kuorevedellä olisi ollut kirkko jo aiemmin kuin Längelmäellä. Vuonna 1645 suoritettu inventaario kertoo Kuoreveden kirkon omaisuudesta. 4.6.1683 purettiin vanha ränsistynyt kirkko.

Kuoreveden seurakunnan kirkolliset olot vuodesta 1627 – isovihaan asti.

Kartta on Kansallisarkiston digitaaliarkistosta.

Liikkuminen tapahtui vesistöjä myöten, joten asutus keskittyi vesistöjen rannoille. Kaski-viljelyn alueet näkyvät Kertteen kylän kartassa vuodelta 1634. On siinä Kertteen akalla ollut aikoinaan talsimista Oriveden kirkkoon.

Kertteen asutuksen yleisluettelo vuosilta 1655 – 1674

Kansallisarkisto asutuksen yleisluettelot

Yleisluettelon talojen nimet ovat Tuomaala, Lapinsalmi (Lapinniemi), Jussila ja Yrjölä.

Tärkeimmät erämaan nautintohaarat olivat: kasken-viljelys, metsästys, kalastus ja Lappalaisten verottaminen. ( Pohjois-Hämeen Erämaat, Asutus ja Olot vuoteen 1620. K. J. Jalkanen. Sivu 24 ). Suinuselkä ja siitä johtuva Suinula Kuorevedellä ovat saamelaisnimiä.

Vaikka kiinteä peltoviljelys saapui maan itäisiin osiin myöhemmin kuin lännessä, siitepölytutkimukset kertovat, että viljan viljelyä on tehty ensimmäiseksi Itä-Suomessa ja järvialueilla. Erään teorian mukaan yksi keskeinen syy maanviljelyn omaksumiseen on oluen pano.

Yle Areenassa on hyvä taltiointi viljelemisestä, Viljely vakiintui rautakaudella

Kertekylän ja Pohjois-Hämeen asukasmäärät

Kannattaa kuitenkin muistaa, että 1500-luvulla Suomen asukasmäärä oli noin 300 000 henkilöä. Vuonna 1650 asukkaita oli 450 000 henkilöä. 1700-luvun alussa vain 350 000 henkilöä. Edellä mainitusta asukasmäärästä Pohjois-Hämeessä asui 1600-luvulla noin 5 000 – 10 000 asukasta. 1500-luvun puolivälissä koko Pirkanmaan väkiluvuksi voidaan arvioida 25.000-29.000 henkeä (Pirkanmaan liitto). Vuonna 1750 arvoidaan Pohjois-Hämeessä olleen noin 12 000 asukasta, 1800-luvun alussa noin 27 000 asukasta sekä vuonna 1870 noin 50 000 asukasta. Hämeen Historia III/2, Hämeen Heimoliitto.

Vanhat kirkkopitäjät Messukylä, Tyrväntö, Pälkäne, Sääksmäki, Koski, Kangasala, Pirkkala ja Hollola olivat tiheimmin asuttuja, kun taas Kurussa, Kuorevedellä, Kuhmoisissa, Jämsässä ja Orivedellä olivat pienimmät väentiheydet. Vuoden 1870 50 000 asukkaasta suurin osa asui kirkkopitäjissä. Hämeen Historia III/2, Hämeen Heimoliitto.

Nykyisin Kertteellä asuu noin 30 henkilöä. Olisi täällä kylässä melkoinen vilske, jos asukkaita olisi tuon vuoden 1860 asukasmäärä eli 140 henkilöä.

Asutuksen määrän vaihteluun ovat vaikuttaneet sääolot, jota nimitetään pieneksi jääkaudeksi. Sääolojen vaihtelu aiheutti viljelylle ongelmia, josta taas seurasi nälkäkaudet, jotka johtivat usein kuolemaan.

Lisäksi asutuksen vähenemiseen vaikuttivat seuraavat asiat. Vuonna 1570 alkanut 25-vuotinen pohjoismainen sota Juhana III ja tsaari Iivana IV Julman keskinäisestä vihamielisyydestä. Sodassa menetettiin kymmeniä tuhansia ihmishenkiä ja asutus hävitettiin laajoilta alueilta.

Seuraava sota oli sisällissota vuonna 1596, jota Nuijasodaksi nimitetään. Sodassa mennettiin useita tuhansia talonpoikia. Pahin hävitys tapahtui Jämsässä sekä Sysmässä.

Myöhempinä aikoina isoviha sekä ruuan puutteen johdosta kerjäläisten kuljettamat kulkutaudit.

Isovihasta dokumentti YuoTubessa. Isoviha

Kertteen kylän asukkaat. Kylän nimi ja maiseman muuttuminen

Asutuksen yleisluettelosta voidaan todeta seuraavaa. Kertteen kylän asukkaiksi on kirjattu vuonna 1540 Tuomas Kerttinen, vuonna 1545 Tuomas Tottinen, vuonna 1552 Tuomas Torinen, vuonna 1552 Tuomas Kärte, vuonna 1553 Simon Kärte, vuonna 1558 Tuomas Jönsson ja Lasse Vilhi.

Nämä kaikki asukkaat ovat asuttaneet niin sanottua Kertteen niemeä, joka rajoittuu nykyiseen Kertejokeen ja päättyy Kertejärven puolella Taipaleen lahteen (kartta vuodelta 1634). Kartan mukaan tuo alue on ollut jonkinlainen saari, ainakin osan aikaa vuodesta. Maannousema on ollut 1600-luvulla lähes 3 metriä, jokainen muu vuosisata on nostanut maata noin metrin. Edellä mainitusta maannousemasta ei ole kuin osa tapahtunut täällä latvavesillä. Kertejoen rantatöyräät havainnollistaa oikein hyvin tätä maannousemaa. Muutos maisemassa on ollut merkittävä Kertteen kylän osalta. 1600-luvun alun harvinaisen lumiset talvet ja sateiset kesät. Ne täyttivät järvialtaita tulvavesillä.

Kertteen kylässä on ollut tuolloin kolmea savua. Vedenpäässä yksi savu, Ylövedessä kaksi savua ja Lapinniemessä yksi savu.

Kerte-kylän nimen voisi ehkä johtaa tuosta Tuomas ja Simon Kärte sukunimestä. Kärt sukunimenä on käytössä Virossa.

Muuten sukunimet viittaavat vahvasti savolaisiin päätteillään -nen. Vakituinen asutus on ilmeisesti saapunut Kertteelle noin 1400-luvun lopulla, koska Ruuhivuorella on ollut asutusta vuonna 1449, ja samoin mainitaan Jämsässä ja Keuruulla olleen tuona aikana asutusta. Suomen Historiallinen Seura on kokouksessan 23.2.1925 todennut Steffen Kartanyn hallinneen Kertteen erämaita 1440-luvulla.

Vuoden 1634 kartassa Kertteen kylän nimi on muodossa Kiärteby, eli nimi on edelleen hakenut omaa muotoaan. Kerte sanana tarkoittaa lumen kermaa, eli lumen pintaan muodostunutta kuorta.
Kertejärvi on ollut nimeltään Ylövesi, kuten vuoden 1634 kartassa voimme lukea.

Asutus on pääsääntöisesti saapunut Savosta, vaikka kyseinen alue on ollut hämäläisten nautinta-aluetta. Jämsäläiset ovat jossain vaiheessa tuhonneet ja kohdelleet kaltoin savolaisia ja heidän asumuksia. Ennen savolaisia ja hämäläisiä on näillä seuduilla olleet saamelaiset/lappalaiset.

Mielihyvällä olivat Savon miehet keväällä 1551 luvanneet noudattaa Kustaa Fincken kehotusta muuttamaan Hämeen takamaalle. Luultavasti jo kohta sen jälkeen olikin ensimmäinen savolainen siirtokunta lähtenyt Hämeen takamaalle. Myöskin Korsholman läänistä näkyy jokunen siir-tokunta lähteneen liikkeelle ja asettuneen takamailleen jonnekin Jämsän pitäjän takamaiden läheisyyteen. Mutta Hämäläiset, jotka yleensäkin katselivat karsaasti näitä Kustaa Vaasan asutuspuuhia, eivät aikoneetkaan mielisuosiolla luopua esiisiensä vanhasta perinnöstä. Tuskin olivat uudet tulokkaat saaneet ensimmäiset asumuksensa valmiiksi, kun Hämäläiset karkasivat miehissä heidän päällensä. Ne, jotka eivät päässeet pakoon, surmattiin, asumukset poltettiin ja saaliinensa palasivat Hämeen miehet kotiin. Tämä tapahtui nähtävästi kesällä 1551. Väkivallan tekijät näkyvät olleen parhaasta päästä Jämsän pitäjästä.  ( Jalkanen, Kaarlo Jonathan: Pohjois-Hämeen erämaat, asutus ja olot vuoteen 1620, sivut 42 – 43)

Yksityisomistuksen kehittyminen ja leviäminen erämailla

Kuudennentoista vuosisadan keski-paikoilla, jolta ajalta meillä on täydellisimmät tiedot erämaan oloista, voidaan jo tehdä tarkka jako molempien maakuntain takamaiden välillä. Raja näkyy muodostuvan melkein samaksi, kuin mikä nykyäänkin erottaa nämä maakunnat toisistaan.

Muutamissa kohden poikkesi kumminkin silloinen raja nykyisestä. Niinpä Kuorehvesi, joka nykyään kuuluu Hämeesen, oli siihen aikaan Kangasalan, siis Satakunnan takamaata. Ja päinvastoin Keuruun pitäjästä, joka nykyään luetaan kokonaan Satakuntaan kuuluvaksi, oli siihen aikaan osa Sääksmäen pitäjän takamaata.

Tämä takamaiden jako oli seurauksena siitä omistusolojen kehityksestä, joka tällä vanhalla yhteis-hämäläisellä alueella vähitellen tapahtuu.

Alkuperäisin erämaiden omistusmuoto oli epäilemättä ollut koko heimon yhteisomistus. Mutta vähitellen aikojen kuluessa oli näiden alkuperäisten omistusolojen täytynyt väistyä ja antaa sijaa kehittyneemmille. Ja merkillistä kyllä — tuota järjestämätöntä alkuperäistä yhteis-omistusta ei täällä seurannut mitään välitysmuotoja, jotka vastaisivat maakunnan ja kihlakunnan yhteismaita Ruotsissa, vaan alkuperäisen yhteisomistuksen sijaan tuli täälläsuoraan yksityisomistuksen kehittyneempi muoto. Tämän muutoksen saatamme ajatella tapahtuneen seuraavaan tapaan : Aikaisempina aikoina jolloin erämaan kävijäin luku oli pienempi, eikä siis ahtaus pakottanut etsimään vakituisia nautintoalueita, oli nautinto yhteinen. Kun oli tilaisuutta, niin koeteltiin useampiakin paikkoja, missä etupaikat olisivat paraat. Mutta vähitellen, sitä myöten kuin erämaankävijäin luku lisääntyi, ruvettiin rajoittamaan nautintoa sellaisiin paikkoihin, jotka oli huomattu edullisimmiksi ja näitä paikkoja alettiin katsoa yksityisomaisuudeksi.

Aineeseni ei kuulu tutkia tätä omistusolojen kehitystä Satakunnan takamailla. Arvattavasti alkuperäistenomistusolojen muuttuminen on alkanut siellä samoihin aikoihin ja käynyt muutenkin samalla tavoin kuin Hämeenkin puolella. Kuudennentoista vuosisadan keskipaikoilla ulottui yksityisomistus Satakunnan erämaalla rintamaanlaidasta aina erämaan perille, Wirtaille, Keuruulle ja Multialle saakka. Tässä kohden tahdon vielä lausua arveluni erämaiden omistuksesta myöskin muissa osissa Suomea. — Luuloni on, että erämaiden olot olivat muuallakin maassamme, ainakin Savossa ja Pohjanmaalla, kehittyneet samaan suun-taan, vaikka kehitys ei tapahtunut siellä yhtä täydellisesti kuin Hämeessä ja Satakunnassa. Mainitsen tässä arveluni tueksi muutamia esimerkkiä sekä Savosta että Pohjanmaalta.

Eräässä kuningas Kristofferin 1442 antamassa kirjeessä, jonka kautta hän vapauttaa veroista erään piispa Maunu Tavastin Vahvajärven rannalla matkustavaisten hyödyksi perustaman talon, mainitaan, että tämä piispa oli vanhemmiltaan perinyt maata näillä seuduin ja sen lisäksi ostanut sitä Karjalaisilta ja Hämäläisiltä Vahvajärvenluona. Mainittu Maunu piispan ostama maakappale, joka epäilemättä oli erämaata, oli siis ollut yksityisomistajien hallussa, ennen kun se joutui Maunu piispan haltuun. Tavisalmen kartanon rakentamisen johdosta valittivat Savonlinnan läänin asukkaat, kuinka se oli rakennettu heidän Lapinmaahansa, josta viisi pitäjää sai parhaan elatuksensa; ja toisessa paikassa samaa valituskirjaa sanotaan, että mainitun kartanon alle oli otettu kaikki heidän esi-isäinsä niityt ja takamaat, joista he olivat suorittaneet vuotuista veroa (gingärd). Viime mainitussa esimerkissä ei tosin mainita, että nämä takamaat olivat yksityisomaisuutta, mutta kun ne kerran olivat tärkeänä, joka vuotisena toimeentulon lähteenä ja niistä maksettiin vuotuista veroa, kun siellä sitä paitsi oli mm. niittyjä, joita ei vuosittain vaihdella, niin osoittaa kaikki tämä mielestäni, että yksityisillä oli vakavampi omistus- ja nautinto-oikeus nautintoalueeseensa kuin mikä alkuperäisen heimokunnan yhteisomistuksen perustuksella olisi ollut mahdollista.

Pohjois-Hämeen Erämaat, Asutus ja Olot vuoteen 1620. K. J. Jalkanen. Sivut 9 – 12

Millaisena Suomi näkyi Euroopan kartalla vuonna 1609

Kartat tarkentuivat syystä, että Ruortsi halusi verottaa suomalaisia, joten kartat olivat silloin tarpeellisia. Ei karttoja tehty Suomen asukkaita ajatellen, vaan Ruotsin valtion verotusta varten. Kirkkojen paikat näkyvät hyvin kartalla, koska hallinto rakentui tätä kautta.

Kansalliskirjasto

1700- LUVUN TAPAHTUMIA

Kuorevedellä on ollut vuosisadan alussa noin 300 henkilöä ja vuonna 1750 noin 450 henkilöä. Uuden kirkkon rakentaminen aloitettiin vuosisadan alussa, mutta rakennustyöt edistyivät hitaasti. Kellotapaulia kunnostettiin vielä vuonna 1748. Kirkko maalattiin pari vuotta myöhemmin ja silloin kellotapulissa oli kaksi kelloa. Kirkon lattian alle hautaaminen kiellettiin vuonna 1764.

Isovihan vuosina 1713 – 1721 väki väheni huomattavasti väkivaltaisuuksissa mitä Venäjä aiheutti. Dokumenttielokuva ison vihan ajasta.

Koko väestön ikäjakauma vuonna 1720

Raskaat vihan ajat verottivat nuoria suomalaisia miehiä, jolloin epäsuhta oli suuri ikäluokassa 15 – 59 ikävuotta. Maakuntiin oli sijoitetuna ruotsalaisa ruotussotilaita, joiden kanssa hyvin usein myös pariuduttiin.

Kertteen kylän kartat vuosilta 1742 ja 1764

Jyväskylän yliopisto, JYX Historialliset kartat. Hämeen läänin rajat vuonna 1742
Jyväskylän yliopisto, JYX Historialliset kartat. Kuorevesi vuonna 1764

Millaisena Suomi näkyi Euroopan kartalla vuonna 1700

Mielenkiintoisena asiana voidaan vanhoista kartoista todeta Jämsä paikkakunta, niin tästäkin se löytyy nimellä Iemse. Tietenkin Pirkkala ja Längelmäki sekä Hämeenlinna löytyvät.

Kansalliskirjasto

Kertteen asutuksen yleisluettelo vuosilta 1696 – 1713

Kansallisarkisto asutuksen yleisluettelot

Talojen nimet ovat Tuomaala, Jussila ja Yrjölä.

Tästä Kuoreveden kartasta vuodelta 1764 voidaan todeta Kertekylän viljelyksien levinneen Kertejoen yli nykyisen Eerolan tilan alueelle. Myös asumukset ovat levinneet Kertejoen ylitse. Jonkin asteisia kärrypolkujakin on ollut käytössä vuonna 1764. Ylöveden ja Vedenpään tilojen viljelyalueet ovat rantoja myöten levinneet jo laajoille alueille. Kertekoskeen on rakennettu mylly. Maannousema on sulkenut Kertejärven virtauksen ainoastaan Kertejokeen. Vesijättöalueet ovat kuitenkin olleet vielä joen rannoilla varsin mittavia.

Vuoden 1742 kartassa nykyinen Kasakkasaari on ollut nimeltään Tervasaari. Mäkelänniemi eli Leiriniemi on ollut nimeltään Viitaniemi (Witaniemi). Mahtaisiko tänne nimeen, joka on ollut aiemmin saari haudattu kylän asukkaita? Kumpuileva saari on usein ollut hautapaikka, ja varsinkin silloin, jos se on sijoittunut kylän keskeiselle paikalle. Kerteniemi on ollut nimeltään Kurkoniemi. Nykyinen Taipaleenlahti on ollut nimeltään Hemmalahti. Peltolanniemi on ollut Pitkäniemi. Ruunusaari on ollut Kahilasaari.

Suomen kartanot 1700-luvun lopussa

Ei kartanoita löydy pohjoisesta Hämeestä Ruotsin vallan päättymisen aikoina.

Kruunu, aatelit ja talonpojat

1800- LUVUN TAPAHTUMIA

Kertteen kylän merkitys Kuorevedellä tulee erityisesti esille tällä vuosisadalla ja korostuu edelleen seuraavan vuosisadan alussa.

Kertteen maanjakokartta vuodelta 1817

Maanmittauslaitos

Suomen siirryttyä Ruotsilta Venäjälle vuonna 1809 keisari Nikolai I uudisti läänijaon vuonna 1831. Tällöin Uudenmaan ja Hämeen lääni jaettiin Uudenmaan lääniksi ja Hämeen lääniksi.

Venäläistä sotalaitosta tuli talonpoikien huoltaa vuosittaisilla elintarpeilla

Kuoreveden talonpojat eivät olleet innoissaan antamaan vähistä muonatarpeistaan Venäjän sotaväelle viljaa yms. Vaatimukset olivat mitoiltaan suuret. Samaan aikaan venäläinen sotaväki kohteli kaltoin kyläläisiä. Erityisesti Jämsä, Kuorevesi, Ruovesi ja Teisko olivat niitä alueita joihin venäläisten viha kohdistui. Venäläiset kuvittelivat näiden kuntien alueella asukkaiden kuuntelevan ruotsalaisten kapinahenkeä.

Kruunu, aateli ja talonpojat. Hämeen oloista 1808 – 1809. Kyösti Ingman. Sivu 284

Kertteellä on tästä ajasta muistoina paikannimet Kasakkasaari aiempi nimi Tervasaari ja Ryssä(in)mäki. Nykyinen kertomus määrittelee Ryssamäen paikan alla olevan kartan mukaan.

Maanmittauslaitos

Katselin karttaa vuodelta 1840 ja tie on kulkenut silloin eri paikassa. Esitän yhden väittämän Ryssämäen paikasta. Tuolla alueella on Kintturinkankaalla pieni mäen nyppylä. Samalla alueella on kulkenut vanha tie.

Kartta on Kansallisarkiston digitaaliarkistosta, Heikki Rantatupa Jyväskylän yliopisto.

Vuoteen 1865 asti kirkko huolehti seurakuntalaisten maallisistakin tarpeista. Vuoden 1865 kunnallisasetuksella säädettiin kuntalaisten oikeudesta kuntakokouksissa päättää asetuksessa määrättyjen yhteisten asioiden hoidosta. Kertteeltäkin oli silloin edustaja kuntakokouksissa.

Kertteen kartta vuonna 1833

Kartasta voi todeta miten jäätie on mennyt Kuoreveden kirkolta Melaselle Vilppulaan ja Mänttään sekä Keuruulle. Varmaan samoja vesireittejä on käytetty kesäisin liikkumiseen paikkakunnalta toiselle. Asumuksia on merkitty Kertteen niemeen, Vedenpäähän, Ylövedelle ja Lapinniemeen.

Kansallisarkisto

Kertteen kartta vuodelta 1842

Kartasta voimme todeta suuret niitty- tai peltoalueet Kertejärven rannoilla sekä kuorikkaojan varrella. Kärrypolkuja on myös kartalla. Kertteeltä on kulkenut kärrypolku Kirstinharjulle.

Kansallisarkisto

Kertteen asutuksen yleisluettelo vuosilta 1800 – 1809

Kansallisarkisto asutuksen yleisluettelot
Kansallisarkisto asutuksen yleisluettelot
Kansallisarkisto asutuksen yleisluettelot
Kansallisarkisto asutuksen yleisluettelot
Kansallisarkisto asutuksen yleisluettelot
Kansallisarkisto asutuksen yleisluettelot

Kerteen kyläaukean talojen nimet ovat Tuomaala, Jussila ja Yrjölä.

Tieverkosto Suomessa

Koko vuosisadan ongelmana olivat huonot liikenneyhteydet. Liikkuminen suoritettiin pääsääntöisesti vesistöjä myöten. Suomen tieverkosto oli varsin alkeellinen 1800-luvun alussa. Lähin silloisen tieverkoston tie kulki Längelmäeltä Jämsään Hallinpenkin kautta. Tietöntä aluetta edustivat Ruovesi, Keuruu, Multia, Petäjävesi ja Kuorevesi.

Tiekarta vuoden 1807 maanteistä.

Maantiet vuonna 1807. Viertola 1974

Pirkanmaan historiallisesti merkittävät tiet.

Pirkanmaan maakuntamuseo on laatinut Pirkanmaan ELY-keskuksen tilauksesta Pirkanmaan alueen historiallisia teitä koskevan karttaselvityksen.

Vuoden 1842 kartassa on Hallinpenkistä kulkenut jonkinlainen tie Kuoreveden kirkolle. Muutoin päätiestö on kulkenut Kangasalta Jyväskylään osittain Hallinpenkin kautta.

Kansallisarkisto.

MALMIN KAIVAMISTA KERTEJÄRVESTÄ

Kertejärvestä on kaivettu järvimalmia. Malmin kaivaukseen on tehty valtaus vuonna 1853. Ylöveden alue on ollut valtausalueena. Olisi mukavaa tietää mistä ja millä tavalla kaivamista on tehty.

Geologian tutkimuskeskus

Ramsay, Carl August (ruukkiyhtiö)

KERTEJÄRVEN NIMI ON OLLUT LÄÄNINJAKOKARTASSA VUONNA 1868 LÖYTÖVESI

Kertejoki on ollut nimeltään Kiertenjoki

Lääninjakokartta vuodelta 1868

Lentokoneita on rakennettu jo 1800-luvulla Kertteen Peijarissa

Tampereen Sanomat 1.10.1914

Kalakannat Kertejärvessä vuonna 1850

Haukea on ollut vähänlaisesti kuten lahnaa. Pääasialliset saaliskalat ovat olleet ahven ja särki sekä kuorre. Muikku tuotiin Kuorevedestä Kertejärveen. Muikun kasvatuksesta Kertejärvessä ovat pitäneet yllä Otto Vedenpää ja Kaarle Peltola. He saivat 300 markkaa läänin avustusta ja 100 markan palkkion kasvatuksesta. Istutuksen jälkeen oli muikun kalastaminen kielletty 9 vuotta, mutta salakalastus verotti muikkukantoja. Koekalastus muikkuverkoilla tehtiin viiden vuoden kuluttua istutuksesta, ja saaliiksi saatiin muutama ämpärillinen muikkuja. Muikun pyyntiaika oli kesäkuun 15 syyskuun 15 päivään. Talvellakin nuottakunnat kalastivat.  On muistettava, että ruuasta oli huutava pula ja lähes jokainen ruokakunta pyrki säilömään noin 100 kg särkeä talveksi.

KALASTUS KERTEJÄRVESSÄ VUONNA 1898

Kertejärven kalakanta on 1870-luvulla ollut hauki, ahven, särki ja vähäisessä määrin lahna. Muikku on saatu istuttamalla Kuorevedestä tuodut muikut Kertejärveen. Kalastusta on harjoitettu 25 nuotalla, joten muikkukannan kestävyyttäkin on koeteltu. Kalastusajat ovat olleet joillekin kalastajille epäselviä. Useat kylän asukkaat valmistivat suolakalakseen särkeä, sitä saatettiin suolata ja kuivata ruokakunnittain lähes sadan kilon verran.

Suomalainen. Heinäkuu 11. 1898

Kertejärven muikun kasvatuksesta artikkeli Suomen kalastuslehdessä 30.06.1898 no 6

Artikkeli löytyy sivulta 96

Kansalliskirjasto.fi

KIERTOKOULUA SEITSEMÄN VIIKKOA

Uotilan talo on ollut kiertokoulun paikkana. Ilmeisesti puhutaan Uotilan Särkästä tässä tapauksessa, joka oli paikkana Tuomaalan takana lahden rannalla.

AAMULEHTI 21.9.1898

Maantieteen oppikirja kansakouluja varten vuodelta 1890

Kirjan linkki

1900- LUVUN TAPAHTUMIA

Kuoreveden keskus on ollut Kertteen kylässä vuosisadan alussa, vaikka kirkko ja hallinto on ollut muualla Kuorevedellä. Vilppulasta Mäntän kautta tulevaa junarataa suunniteltiin Kertteen ja Palsinan kautta Jämsänkoskelle. Tämän hankkeen suunnitelussa olisi pitänyt vedota sellumassan ja henkilöiden kuljetukseen eikä puutavaran, koska vesireitti oli puiden uittoa varten erinomainen. Jos tuo junarata olisi rakennettu, niin arvoisin Kuoreveden keskuksen olevan nykyisin Kertejärven rannoilla. Meillä oli myös Kertteellä kirjasto, näytelmäseura, tanssilava ja urheilukenttä ja tietenkin valistunutta yhdistystoimintaa.

Köyhyys ja ruuan puute vaivasi koko vuosisadan alkutaipaleen suomalaisia.

Kuorevedellä talolliset hoitivat alimman tarjouksen tehneenä köyhiä.

Köyhäinhoitotilasto vuodelta 1903.

Suomen virallinen tilasto

Alla oleva taulukon luvut ovat pennejä kunnan koko asukaslukuun nähden.

Suomen virallinen tilasto

Köyhäin avustuksen laatu

Suomen virallinen tilasto

Kiertokoulu oli hyvä järjestelmä, kun varsinaisia kouluja ei vielä ollut.

Kustannuksia syntyi ja siitä esimerkki vuodelta 1907.

Ruumiillisen kurituksen käyttö kouluissa kiellettiin vuonna 1913

Pohjalainen 28.01.1913

Maataloustöistä maksetut palkat vuonna 1914

Maataloustöissä maksettiin joko kokonaan tai osittain rahana. Miehet saivat vuonna 1914 maataloustöistä palkkaa kesäisin keskimäärin 3,27 markkaa (12,17 €) ja naiset 2,16 markkaa (7,84 €) päivässä. ”Talon ruuassa” olleiden palkka oli noin markan pienempi. Myös talvella maksettiin pienempää palkkaa. Hevosmies hankki kesäisin keskimäärin 6,45 (23,95 €) ja talvisin 5,41 (20,09 €) markkaa päivässä. Rengin vuosipalkka oli talon ruuassa 696 (2585 €) ja omissa eväissä 1843 markkaa (6844 €). Piiat hankkivat vuodessa keskimäärin 393 (1460 €) tai 1137 markkaa (4223 €). Ansiotaso vaihteli merkittävästi maan eri osissa. Palkat olivat korkeimmat Etelä- ja Länsi-Suomessa, joiden alueella oli tarjolla enemmän vaihtoehtoisia työtilaisuuksia kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Suomi oli 1917 lukutaitoisten luterilaisten vaurastuva maatalousmaa, jonka väestöstä puolet oli alle 25-vuotiaita

Pirkanmaa kuuluikin maan torpparivaltaisimpiin seutuihin. Vuonna 1900 Pirkanmaan maaseudun väestö jakautui seuraavasti: säätyläiset ja virkamiehet 3 %, itsenäiset tilalliset 20 %, torpparit ja lampuodit 22 %, itselliset ja mäkitupalaiset 31 %, vuosipalkolliset 15 %, teollisuus, käsityö ja kauppa 5 %, muut 4 %. Pirkanmaan liitto

1900-luvun alku ja 1800-luvun loppu olivat Kuorevedellä ja samoin Kertteen kylän kohdalla teollistumisen ja koneellistumisen aikaa. Maatalouden koneistuminen oli melko pitkällä 1900-luvun alussa. Vuonna 1910 Suomessa oli 57 000 niittokonetta, 30 000 puimakonetta, 24 000 haravakonetta ja 4 600 kylvökonetta. Koneistuminen oli edennyt pisimmälle Etelä- ja Länsi-Suomessa. Erityisen paljon koneita oli Vaasan läänissä. Maanviljelyä helpottivat myös tehdastekoiset kyntöaurat ja äkeet. Niiden avulla maanmuokkaus tehostui oleellisesti.

Karjanmäärä kasvoi niin, että lypsylehmien määrä nousi 1,7-kertaiseksi vuodesta 1860 vuoteen 1910. Lehmien lisäksi lampaat olivat suosittuja kotieläimiä. Karjanjalostuksen tulokset alkoivat näkyä vähitellen. Suomenkarjan lehmien maito oli rasvaista, joten siitä saatiin valmistettua paljon voita. Lehmäkohtainen tuotanto oli 1910 arviolta tuhat kiloa maitoa vuodessa. Nykyisin lehmät lypsivät keskimäärin lähes 9000 kiloa maitoa vuodessa. Kansakunnan rakentaminen 1863-1916

Tiet olivat tärkeitä hankeita Kertteelläkin, niiden suunnittelu ja tekeminen ajoittuivat vuosisadan alkuun. Maatalous koneellistui ja työvoiman tarve väheni maatiloilla. Oppivelvollisuus loi uutta voimaa kansan keskuudessa. Kyläläiset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan.

Metsän arvon nousu toi suuria metsähakkuita Kertejärven ympäristöön, mutta myös samalla loivat useita työpaikkoja. Kertejoen uittojen oli oltava käynnissä jo vuonna 1907.

Suomen virallinen lehti 18.4.1907

Kylän toimintaan on vaikuttanut vuosisadan alussa vuoden 1909 torpparilaki ja sen tuoma pidennetty maanvuokrausaika. Vielä voimakkaammin vuoden 1918 torpparilaki ja sen myöhemmin korjatut kohdat muuttivat yhteiskuntaa.

Erikoinen koivu kasvanut Kivimäen torpassa

Länsi Suomi 3.3.1910

Kuoreveden Maamiesseurantalo Kuokkala

Vaikka tietynlaista hajaannuksen aikaa elettiin, niin siitä huolimatta rakennettiin Kuokkalaa, eli Kuoreveden maamiesseurantaloa vuonna 1915. Isoisäni Kalle Sillanpää oli myös rakennustöissä mukana.

Suomalainen 11.2.1914

Isoisäni Kalle Sillanpää on vasemmanpuoleinen mies rakennustelineillä seisovista miehistä.

Kuorevesi-seura

Talo oli valmiina ja aikaansaannos oli upea.

Kuoreveden Säästöpankki on pitänyt konttoriaan Kuokkalassa.

Kuorevesi-seura Kuva: Martti Laaksin albumista

Kuoreveden Maamieseura 20-vuotias vuonna 1925

Maamiesseura 20 vuotta 11.03.1926 KMW

Jatkosotaan lähdettiin Kuokkalasta 19.6.1941

Kuokkalan pihassa oleva muistomerkki

Suojeluskuntatoiminta oli myös vireää, mutta sen kohdentui Joensuun ja Lahdenkylän kyliin ja sitä kautta Mäntän suuntaan. En tiedä miten suojeluskunta otti kontaktia Suinulan työväenyhdistyksen punakaartiin. Suinulan punakaartia nimiteltiin lehdistössä rosvosakiksi.

Kertteen kylässä toimi mylly sekä saha- ja höylälaitos. Kuoreveden sahaosakeyhtiö muodostettiin vuonna 1913.

Suomalainen 29.1.1913

Kunnankokouksen päätöksiä mm. päätettiin nimettä verotusryhmä tarkistamaan kuntalaisten verotettavia tuloja

Aamulehti 30.9.1916

Palsinan kansakoulu vihittiin käyttöön 11.1.1917

21.1.1917 Turun Lehti

Kansakoululaitos oli perustettu jo 1866

Yle.fi oppivelvollisuus.

Erityisesti maaseudulla lapsia ei useinkaan haluttu lähettää kouluun, koska heitä tarvittiin työvoimaksi. Moni talonpoika piti halvempaa ja vähemmän aikaa vievää kirkon kiertokoulua riittävänä sivistyksen lähteenä. Osa epäili kansakoulun kasvattavan lapsista herroja.

Seuraava koulutuksen taitekohta oli vuoden 1898 piirijakoasetus. Byrokraattiselta kuulostava muutos moninkertaisti kansakoulujen määrän, sillä se pakotti kunnat jakamaan alueensa koulupiireihin ja rakentamaan niihin koulut. Koulupiirijako oli voimassa lähes 100 vuotta ja sen määrittämä enintään viiden kilometrin koulumatka on monelle tuttu.

Piirijakoasetuskin jäi osin tehottomaksi, sillä se ei velvoittanut koulunkäyntiin. Monen kunnan onnistui myös kiertää asetusta ja välttää uuden koulun aiheuttamat kustannukset.

Oppivelvollisuuslain tarpeellisuudesta todistaa tilastotieto vuodelta 1905: alle 40 prosenttia 9–15 -vuotiaista kävi kansakoulua.

Suomessa puhalsivat kuitenkin jo uudistuksen tuulet: vanha säätyihin perustunut edustusjärjestelmä oli korvautumassa puolueisiin ja yleiseen äänioikeuteen pohjaavalla yksikamarisella eduskunnalla.

Edistyksen ilmapiirissä alettiin valmistella myös oppivelvollisuuslakia. Kaikki puolueet asettuivat lain taakse ja se hyväksyttiin eduskunnassa vuonna 1910.

Venäjällä tuulen suunta oli kuitenkin jo ehtinyt kääntyä. Toinen sortokausi oli alkanut, eikä venäläismielinen senaatti hyväksynyt lakia.

Kuorevesi oli aikoinaan takapajula kansakoulujen rakentamisen suhteen. Taisivat rakemntaa viimeisenä kuntana Hämeenläänissä kansakoulun.

Taistelu oppivelvollisuudesta/ Yle Areena

Taloudellinen ahdinko

Taloudellinen lama 1930-luvulla aiheutti työttömyyttä myös Kertteellä.

Suomessa pulakautta kesti vuodesta 1929 vuoteen 1933. Pahimmillaan se oli helmikuussa 1932, jolloin työttöminä oli yli 90 tuhatta henkeä.

Työttöminä oli noin 5,4 prosenttia työikäisestä väestöstä. Työttömyyttä lääkittiin työmailla, joilla rakennettiin maanteitä ja perattiin jokia.

YLE Elävä arkisto. 1930- luvun pula ja konikapina

Tervatehtaan suunnittelua

Tervanpolttoon suunniteltiin omaa osakeyhtiötä. Kuoreveden tervatehdasosakeyhtiö perustettiin vuonna 1907. Kuorevesi kuului alueeseen, joka tuotti teollistuneelle Tampereelle pikeä ja tervaa.

Uitot toivat työmahdollisuuksia, kun metsien merkitys kasvoi metsäteollisuuden syntyessä Vilppulaan ja Mänttään. Talviset metsätyöt ja puiden ajo metsistä järvien rannoille loi kysyntää työvoimalle.

Kauppatoiminta käynnistyi myös Kertteen kylässä. Maatalous oli kuitenkin kantavavoima työllisyydessä.

Kuoreveden työväenyhdistyksen alku luotiin Kertteen Eerolan talossa vuonna 1905.

Eerolan talo on kuvattu vuonna 1952.

Kuva Matti Eerola ja Lea Vedenpää

Eerolan tila ilmakuvassa vuonna 1949

Kuva maanmittausalitos

Kertteen kylän työntekijät olivat erittäin valistuneita, kun he perustivat vuonna 1905 Kuoreveden ensimmäisen työväenyhdistyksen. Vuonna 1905 lokakuun lopun ja marraskuun alun aikana Suomessa oli suurlakko. Lakon aikana perustettiin Kertteen työväenyhdistys.

Suurlakko https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_1905_suurlakko

Eerolan silloinen isäntä Anton Eerola luovutti tilansa rakennuksia työväenyhdistyksen käyttöön, koska Kertteen työväenyhdistyksellä ei ollut omia tiloja eli työväentaloa. Muut isännät eivät Eerolan toimintaa katsoneet hyvällä. Ilmeisesti ennen kansalaissotaa työväenyhdistys siirtyi ns. maanalle, eli sillä ei ollut julkista toimintaa vaikka kokouksia pidettiin. Väitetään, ettei Kertteen kylässä ollut punakaartitoimintaa, tätä ajatusta en voi uskoa todeksi. Työväenyhdistyksellä on kuitenkin ollut järjestysvaliokunta.

2.6.1913 Kansan Lehti

Anton Eerola

Antonista saa helposti väärän kuvan hänen toimiessa työväenliikkeessä. Anton on osoittanut mieltään suurakon aikana Venäjän keisarikuntaa vastaan , niin kuin useat muutkin tilalliset tekivät vuonna 1905. En usko Antonin olleet minkäänlainen sosialisti, vaan hän protestoi yhteiskunnallisen muutoksen puolesta.

Suomessa tapahtuma oli sekä suomalaisten yhteinen kansannousu Venäjän keisarikuntaa vastaan että osa 1900-luvun alussa suomalaisten kesken käytyä sisäpoliittista valtataistelua. Suurlakko johti ensimmäisen venäläistämiskauden päättymiseen ja sääty-yhteiskunnan muuttumiseen parlamentaarisen kansalaisyhteiskunnan suuntaan. Viimeksi mainitun suhteen toteutuivat yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä kansanedustuslaitoksen eli eduskunnan perustaminen Suomeen. Korkein poliittinen valta jäi kuitenkin Venäjän keisarin ja keskushallinnon haltuun.

Kertteen työväenyhdistyksen hallinto vuonna 1909. En ole löytänyt perustamisasiakirjaa vuodelta 1905. Nyt ymmärrän, miksi kokouksia on pidetty Eerolan talossa, koska Anton Eerola on ollut työväenyhdistyksessä rahastonhoitajana. Puheenjohtajana on tuolloin toiminut O. Nurminen ja sihteerinä W. Lahtinen. Sihteeri oli Palsinalta vaatturin vaimo Wilhelmiina. Järjestysvaliokuntaan on kuulunut Emil Moisio Kertteen Moision torpasta. Tämä Moision torppa on ollut Kertesillan Sillanpään puoleisessa peltoaukeassa, jota edelleen kutsutaan Moisioksi. Tilintarkastaja on ompelijan poika Ylövedeltä, eli K Waatturi. J.Leppänen oli Eräjärven Ylöveden Ylisen renki. A. Lahtinen oli Joensuun Vanhantalon Kylmälän mäkitupalainen. Muita nimiä en saa kohdennettua mihinkään torppaan. Epäilen nimien kirjoitusasua joissa saattaa olla virheitä.

Sorretun Voima. 25.1.1909

Alla oleva kopio eräästä asiakirjasta 1.6.1912. Anton Eerola on ollut talon isäntä jo vuonna 1905. Tässä ovat nimikirjoitukset henkilöiltä, jotka ovat kuuluneet Kuoreveden työväenyhdistykseen, rahastonhoitaja Anton Eerola sekä järjestysvaliokunnan edustaja Emil Moisio. Hienosti ovat kiertokoulussa oppineet lukemaan ja kirjoittamaan.

Kuvan käyttöoikeuden myöntäjä Tarmo Kouhia

Kuorevedelle suunniteltiin kunnallisjärjestöä kokouksessa 6.4.1913 Kertteen Eerolassa

Kirjoittajalle on tullut virhe Kertteen kylän nimessä.

Kansan Lehti 11.4.1913

Antonin vaimo Hulda Eerolaa os. Vähä-Jussila on Kotimaisten kielten tutkimuskeskus haastatellut Kuoreveden murteesta. Tässä yksi näyte Hulda Eerolan tarinoista Hapanleipä 1:07. Nauhoite on Museo24- sivulta murrenäytteitä.

Kokouspaikasta todellinen tieto tässä lehtileikkeessä. Kokous on pidetty 30.12.1917 Eerolassa. Kokouksessa päätettiin ryhtyä maanvuokrausmaksun lakkoon. Paljon on keskusteltu, että torpparilaki ei olisi ollut peruste kansalaissotaan, mutta tämän Kertteen työväenyhdistyksen kokouksen perusteella se näyttäisi sitä olevan. Tämän kokouksen jälkeen lähes välittömästi käynnistyi kansalaissota.

Kansan Lehti 19.1.1918

Torpparien asema lakkoilussa

Torpparien asema lakkojen suhteen oli todellisuudessa samanlainen väliasema kuin heidän asemansa oli monissa muissakin suhteissa. He olivat veropäiviään tehdessään sidotut pitkäaikaisiin sopimuksiin ja veropäivien tekijöinä heitä sitoivat myös vuoden 1909 maanvuokra-asetuksen määräykset työpäivän pituudesta. Muilla aloillahan ei työpäivän pituutta oltu vielä määrätty laissa. Toisaalta ainakin suurempien torppien haltijat olivat samalla myös maataloustuottajia ja työnantajia. Tämä kaksinaisuus todettiin mm. sosiaalidemokraattisen puolueen puoluekokouk-sessa kesäkuussa, jolloin Jukka Lankila arveli, että jos 8-tuntinen työpäivä toteutetaan maataloudessa, niin ainakin suuremmat torpparit ja pienviljelijät kääntävät selkänsä puolueelle. Tästä syystä myös puoluekokouksen päätös asiasta jäi varsin pyöreäsanaiseksi. Torppareista puhuttaessahan on aina muistettava, että varsin monilla torppareilla oli omat renkinsä ja piikansakin.

HISTORIALLISIA TUTKIMUKSIA JULKAISSUT SUOMEN HISTORIALLINEN SEURA 81.

VILJO RASILA TORPPARIKYSYMYKSEN RATKAISUVAIHE SUOMEN TORPPARIKYSYMYS VUOSINA 1909-1918. Yhteiskuntahistoriallinen tutkimus

Työväenyhdistys yhteiskunnallisena vaikuttajana

Työväenyhdistys on ollut moninainen vaikuttaja kylän ja alueen kehittäjänä. Kertteen työväenyhdistys kielti juopottelun ja kortinpeluun iltamissa ja kokouksissaan jo vuonna 1915. Tämä kielto koski myös Kertteen tanssilavalla tapahtuvaa toimintaa.

Kansan Lehti 7.7.1915

Paljon on tietenkin puhuttu työväenyhdistysten halunneen vain riitoja ja eripuraa kansan keskuudessa, ja siitä syystä ajauduttiin kansalaissotaan. Seuraava lehtiartikkeli Kertteen työväenyhdistyksen toiminnasta antaa aivan muunlaisen kuvan asioista. Kertteen työväenyhdistys on ollut aloitteellinen muodostamaan Kuorevedellä työväenliikkeelle kunnallisjärjestöä.

Kansan Lehti 25.5.1917

Kuoreveden Sosiaalidemokraattinen kunnallisjärjestö

Kertteen työväenyhdistys on ollut perustamassa Kuorevedelle kunnallisjärjestöä.

Kansan Lehti 28.7.1917

Kertteellä on toiminut näytelmäseura. Johtajaksi oli valittu Siltasaari.

Kertteen työväenyhdistyksen tanssilava

Täytyy suoraan tunnustaa, etten ole aiemmin kuullut Kertteen tanssilavasta. Tämä tieto tanssilavasta tuli minulle Vilho Latoselta ja Raimo Lehtinen määritteli paikan tanssilavalle. Tarmo Kouhialta sain kartan, josta päättelimme tanssilavan sijainnin.

Työväenyhdistys piti tansseja paikassa, mikä on nykyisestä Palsinantiestä noin 20 metriä Kertejärven rantaan päin, Eerolan ja Mäkelän tilan rajalla.

Kuva Eerolalle maanmittauslaitoksen tekemästä kartasta vuodelta 1918. Kuvan käyttöoikeuden myöntäjä Tarmo Kouhia

Yhteenvetona kaikesta edellisestä Kertteen työväenyhdistyksen toiminnasta voidaan todeta, että toiminta on ollut kylän sijaintiin nähden edistyksellisen tavoitteellista. On todella vahinko, että tekevät voimat ovat ehtyneet ja toiminnat ovat loppuneet.

Kansalaissota

Kansalaissodasta dokumentti Yle Areenassa. Julma maa – dokumentti 1918 sisällissodasta

Kansalaisodalla oli myös Kertteellä oma vaikutuksensa ja sodan jälkeen tapahtuneilla itsenäisten maatilojen muodostumisella. Kertteen ja Palsinan tunnetuin henkilö kansalaisodassa on punaisten puolella ollut Martta Autio. Itse koen asiat niin, että nykypäivänä kansalaissotaa on käsiteltävä kiihkottomasti. Esitän jossain vaiheessa yhden tilaston maanvuokrauksen kehityksestä kun torpparilaki oli jo voimassa.

Uusi Aura 1.5.1922

Työväenyhdistykset valmistautuivat kansalaissotaan Tampereella

Työmies 1.12.1917

Punakaartien toimintaa Mäntässä

Aaamulehti 1.12.1917

Sisällissodan syyt ulottuvat 1800-luvulle

Vuonna 1917 lähes kaikki suomalaiset halusivat itsenäisyyden. Suomalaiset olivat kuitenkin täysin eri mieltä siitä, millainen Suomen valtion ja yhteiskunnan pitäisi olla. Syksyllä 1917 Suomen kansa oli jakaantunut peruuttamattomasti kahtia. Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden vuoden 1917 viimeisenä päivänä. Vain kuukausi sen jälkeen Suomen yhteiskunta romahti ja maa ajautui sisällissotaan. Sodassa olivat vastakkain poliittinen vasemmisto ja oikeisto, työläiset ja porvarit, punaiset ja valkoiset.

Vuosien 1917-19 kulkutaudit, espanjantauti ja vankileirikatastrofi

Vuosien 1917–19 kulkutaudit, espanjantautija vankileirikatastrofi– Historiallisepidemiologinen näkökulma Suomen väestön korkeaan tautikuolleisuuteen. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja | 16/2007

Kansa joutui turvautumaan pettuleipään vuonna 1918

Vielä satakunta vuotta sitten moni suomalainen joutui jatkamaan leipäjauhoja petulla – Nälkävuosina köyhimpien ruoka saattoi olla lähes pelkkää puuta. Pettu eli silkko mainitaan jo Kalevalan ja Kantelettaren vanhoissa runoissa. Viimeksi pettua on Suomessa käytetty laajalti vuoden 1918 nälänhädässä.

Aarrelehti.fi artikkeli nälänhädän ahdingosta.

Kieltolaki 1.6.1919

Kerteen ty. saattoi olla aikaansa edellä oleva järjestö alkoholin suhteen, koska 1.6.1919 julistettiin kieltolaki Suomeen. Tanssilavan ylläpito oli varmaan ongelmallista, jos alkoholia käytettiin runsaasti yleisön keskuudessa. Kieltolaki säädettiin jo 31.10.1907, mutta silloinen keisari ei vahvistanut sitä. Nyt asiaa tutkineet ovat todenneet, että kieltolaki avasi ennennäkemättömät markkinat pirtun trokaamiseen ja pontikankeittoon. Vuonna 1928 Suomeen salakuljettiin neljä miljoonaa litraa pirtua. Nuoret miehet toivat viinaa huimapäisesti yli meren, mutta sitä myivät yllättävän tahot. Tippakauppiaat eli salakuljetetun viinan vähittäismyyjät olivat usein pienituloisia työväenluokan naisia, jotka koittivat siten raapia kokoon elantoaan lamavuosina.

Kieltolaista äänestettiin joulukuussa 1931. Miehistä 74,8 prosenttia ja naisista 65,3 prosenttia kannatti kieltolain kumoamista.

Kieltolain kannatus näytti olevan suurinta juuri työväenjärjestöissä ja heidän lehdistössään.

Työn Ääni 27.9.1929
Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kieltolaki_(Suomi)

Alkoholin valmistus ja käyttö

Laitonta alkoholia valmistettiin useissa paikoissa, mutta on Kuorevedellä ollut vuosisadan alussa laillinenkin alkoholitehdas. Tehtaan kohtaloksi koitui ammattitaidottomuus, mutta siitä kerron myöhemmin lisää.

Pirtun myynti ja pontikankeitto eivät olleet Kuoreveden kuntalaisille outo asia. Kummankaan juttun päätekijät eivät olleet kaukana Kertteestä.

Kansan Lehti 12.11.1927
KMV 5.1.1928

Palsinalla keitettiin pontikkaa, niin että Vaasassa asti se tiedettiin.

Wasabladet 22.7.1921

Kuoreveden alkoholitehdas, siis laillinen.

Tätä voisi sarkastisesti pohtia, miksi asiantuntijaksi ei valittu entistä korpirojun polttajaa, koska asiantuntijoita Kuorevedellä tuntui silloin olevan riittävästi. Missä Kuorevedellä tämä tehdas toimi?

Sorretun Voima 12.11.1914

Kuoreveden kunta oli avarakatseinen sallimalla nurkkatanssit, mutta Helsinkiläisille se ei sopinut. Kunta kumosi päätöksensä.

Helsingin Sanomat 28.6.1924

Kauppatoiminta Kertteellä

Olen kuullut, että tämä kauppias olisi asunut Vähä-Jussilassa.

Torstaina heinäkuun 8. 1904. Tampereen Sanomat

Postinjakajaa esitettiin postihallitukselle

Lehtiä oli tilattu jo hyvä määrä, mutta niiden perille meno oli epävarmaa, joten postinjakaja toisi asiaan huomattavan parannuksen. Lukutaitoakin alkoi löytyä kiertokoulun kautta.

TAMPEREEN SANOMAT 3.4.1906

Välillä tapella nahisteltiin talkootansseissa Kertteellä

Veljekset olivat puukkohippasilla, vaikka ei Pohjanmaalla asuttu.

Kansan Lehti 16.8.1913

Kertejoen uittotoiminta

Kertejoen uittotoiminta on ilmeisesti alkanut jo 1800-luvun lopulla, vaikka viralliset asiakirjat lauttaus yms. sopimuksista on vasta 1900-luvun alusta. Vilppulankosken puuhiomo on aloittanut toimintansa vuonna 1869, ja Kertejoelta on myös uitettu puita kyseiselle puuhiomolle. Metsän arvo lähti voimakkaaseen kasvuun myös Kertteen kylässä. Kertejoen uittotoiminnasta löytyy enemmän tietoa sivustoni kohdasta Kertejoen uitto. Viimeisin uittovuosi oli 1946.

Senaatin vesioikeuslain mukainen kuuluutus Kuoreveden kirkossa 3.6.1917

Kuulutus Kuoreveden kirkossa 3.6.1917 alla olevan asiakirjan johdosta. Kansallisarkisto Hämeenlinna, Hämeen tie – ja vesirakennuslaitoksen arkisto
Kuorevesi- Mänttä -Vilppula 24.9.1925

Kertejoen uittoväylien kunnostuskustannuksien perintä

Tampereen Sanomat 9.7.1927

Uittotoiminnasta mielenkiintoista asiaa.
Joka uittaa se voittaa, Suomen Uittajainyhdistys ry 1912–2004. Esko Pakkanen

Kertteen tiet suunniteltiin vuonna 1909

Tiet suunniteltiin ja rakennettiin, mutta niiden kunnossapitäminen sälytettiin kyläläisten hoidettaviksi. Jokainen kyläläinen maksoi teiden kunnossapidosta suunnitelman mukaan.

Kertteeltä Palsinalle johtava tie

Kertteeltä Palsinan Perän talossa pidettyyn kouluun johtava tie.
Kuva Kansallisarkisto Hämeenlinna, Maanmittauslaitos.

Hämeen Sanomat 14.9.1909

Paikallistien kokous Tapiolassa

2.2.1928 KMV lehti

Kertteeltä Joensuun kylään johtava tie

Kertteeltä Joensuun kylään johtava tie, jota myös Jylhän tieksi kutsuttiin.
Kuva Kansallisarkisto Hämeenlinna, Maanmittauslaitos.

Paikallistien kokous Tuomaalassa

Teofilus Tuomaala kutsuu koolle tieosakkaista. 14.6.1928 KMV-lehti

Kertteeltä Kuusistoon johtava tie

K M V lehti. Elokuu 23. 1928

Maaherra vahvisti tien, joka kulkee Mänttä Jämsän tieltä Halli Jämsä tielle

Tämän tien tekemisestä oli tulla täydellinen katastrofi Kertteen ja Palsinan tiekunnalle. Tietä oli rakennettu vuosina 1928 – 1934, mutta tilitykset tiestä olivat epämääräisiä. Valtio oli päätöksessään antanut 150 000 markan rahoituksen tielle, mutta tiekunnan tilityksen mukaan rahaa olisi käytetty lähes 300 000 markkaa ja tie ei ollut vielä valmis. Tien valmistumisaika oli selvästi ylittynyt, ja rahaa oli valtion tuesta vielä käyttämättä 18 750 markkaa. Tien viimeistelytyöt ja sorastus oli edelleen tekemättä. Valtio oli jo vaatimassa tiehen käytettyjä varoja takaisin tiekunnalta. Kulkulaitosten ja yleisten töiden Ministeriö antoi tiekunnalle lisäaikaa 30.11.1935 asti, jolloin tien on oltava valmis. Tie valmistui ja rahoitus annettiin kokonaisuudessaan tiekunnalle.

Tampereen Sanomat 28.12.1927

Mäntän liikenneyhteys muuhun maailmaan vuonna 1868 – 1928

Liikenneyhteydet ovat olleet todella huonot. Ainoasastaan vesiliikenne on toiminut kohtuullisesti. 14.9.1928 KMV lehti

Oppivelvollisuuslakia toteutettiin Kuorevedellä

Ensin tuli muodostaa koulupiirijako kylien kesken. Laki tuli voimaan jo vuonna 1921, mutta sen noudattaminen ei tapahtunut hetkessä. Lapin pohjoisimmissa osissa sitä ryhdyttiin noudattamaan vasta 1950-luvulla.

1880-luvulla kirjoitustaitoisia oli Suomessa tilastotietojen mukaan n.13% kaikista 15 vuotta täyttäneistä. Vielä vuosisadan vaihteessa suomalaisista 60% oli kirjoitustaidottomia. Ajanjaksolta on säilynyt jonkinverran päiväkirjoja ja muistelmia, jotka valottavat kirjoittajiensa henkilökohtaista elämää – monet kertovat myös lapsuuskokemuksiaan, joita usein leimaa niukkuus, köyhyys ja elämän ennakoimattomuus.

Koulutuksella on merkittävä vaikutus syrjäytymisen ehkäisyyn. Peruskoulutuksella on ollut vaikutus ihmisten väliseen tiedonvälitykseen. Sanomalehtiä on kyetty lukemaan yms.

Aamulehti. Toukokuun 11. 1924

Kertteellä oli myös naisille koulutusta. Hämeen – Satakunnan Kotiteollisuus yhdistyksen järjestämänä.

Pidän tätä koulutusta todella edistyksellisenä asiana. Tällä koulutuksella pyrittiin luomaan pienyrittäjyyttä.

KMV 26.8.1926

Sivutoiminen kauppa Kertteen Uotilassa

TTorstai elokuuta.1928 KMV lehti

Kertekosken mylly ja saha sekä höyläkone vaihtoi omistajaa

KMV 6.8.1925

Hevosia ja metsämiehiä puutavaran ajoon

KMV 21.3.1929

Sekavat vuosikymmenet laittoivat kirjoittajat pohtimaan kaupunkilaistumista

Kirjoitus kuvastaa Suomen ja erityisesti maaseudun alkavaa murrosta. Tämä aika loi alkutahdit yhä kiihtyvään maaseudun murrokseen, joka konkretisoitui 1960-luvulta eteenpäin.

En tiedä kuka kirjoittaja Kalle Mäkinen on ollut, mutta kirjoitus on Kotikasvatusyhdistyksen kirjoituskilpailun tulosta. Kova on usko ollut kirjoittajalla maaseudun kasvattavaan toimintaan, mutta samalla hänellä on jo silloin ollut näköpiirissä, ettei kaikille maaseudun asukkaille ole elämisen ja toimeentulon mahdollisuuksia.

Suunnitelmissa oli myös junaradan tekeminen Kertejärven rantoja myöten Mäntästä Jämsään.

KMV 6.9.1928

Junanrataa suunniteltiin Kertejärven rantamille

Vanha Jämsä 12.4.1929

Kuoreveden kunta nimesi henkilöt valvomaan junaradan suunnittelua

Kunnan ajatuksena oli laittaa rata kulkemaan Kertteen ja Palsinan kautta, niin että Kuoreselän rannatkin olisivat hyötyneet radasta.

KMV 29.7.1927